Asunnottomille tarjotaan majapaikkaa Dachaun keskitysleirissä

Entisen kuolemanleirin sivurakennukseen avatussa asuntolassa asuu muun muassa pakolaisia.

Ulkomaat
Dachaun portti ennen ja jälkeen varkauden.
Dachaun portin surullisen kuuluisa Arbeit macht frei -teksti varastettiin viime vuonna.Andreas Gebert / EPA

Pakolaisia ja muita asunnottomia on sijoitettu Saksan Dachaussa sijaitsevan keskitysleirimuistomerkin alueelle. Asuntolaksi muutettu rakennus on vanhassa yrttitarhassa sijainnut sivurakennus.

Asuntolasta on saanut paikan noin 50 ihmistä.

Pormestari Florian Hartmann perustelee erikoisen paikan valitsemista kaupunkia vaivaavalla asuntopulalla.

– Rakennuksella on historian painolastia, mutta nyt se voi saada hyödyllisen sosiaalisen roolin, Hartmann toteaa.

– Täällä asuu kaikenlaisia ihmisiä. Muun muassa entisiä pakolaisia, sanoo rakennuksessa asuva nimettömänä pysyttelevä mies uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

Natsit perustivat Dachaun leirin vuonna 1933 aluksi poliittisia vankeja varten. Myöhemmin kuolemanleirillä murhattiin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Dachau toimi mallina muille keskitysleireille.Yhdysvaltain sotilaat vapauttivat leirin huhtikuussa 1945.

Lähteet: AFP