1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomalaiset syövät sieniä vähän ja väärin

Monet pitävät sieniä yhä terveysarvoiltaan mitättöminä. Oikein käytettyinä ne voivat kuitenkin olla terveellinen ja merkittävä osa ruokavaliota.

Kotimaan uutiset
Kantarellisatoa Lemillä
Vilma Hannén / Yle

Suomalaiset kyykkivät kesät syksyt metsissä marjaämpäreiden kanssa, mutta sienestäminen ja sienien syöminen on yhä vierasta monelle.

– Suomessa syödään hyvin vähän sieniä, vain puoli kiloa henkeä kohden vuodessa. Esimerkiksi Aasiassa ihmiset syövät sieniä yli 20 kiloa vuodessa, kertoo sieniharrastaja Kirsti Eskelinen Pohjois-Savon sieniseurasta.

Sienten terveyshyödyistä luennoineen Eskelisen mukaan metsässä kasvaneita sieniä voi Suomessa syödä melko huoleti. Teiden läheisyydestä, tehtaiden läheltä ja puistoista niitä ei kuitenkaan tule poimia, sillä sienet keräävät itseensä raskasmetalleja.

Terveyshyödyt voittavat mahdolliset haitat

Sieniä on tutkittu melko vähän, mutta terveysvaikutuksia niillä kiistatta kuitenkin on.

– Sienet ovat ravitsemuksellisilta ominaisuuksiltaan kalan ja kasvisten välimuoto, Suomen luonnontuotealan toimialajärjestö Arktisten Aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio kertoo.

Moisio nostaa sienten terveysvaikutuksista esiin erityisesti niiden sisältämän D-vitamiinin. Eskelinen lisää vitamiinien listaan vielä B- ja C- vitamiinit.

– Ne tosin ovat vesiliukoisia ja pitkälti haihtuvat, kun sieniä keitetään tai paistetaan.

Eskelisen mukaan eräs sienten parhaista puolista on se, että ne sisältävät paljon sellaisia kuituja, jotka hajoavat elimistössä hitaasti. Näin ollen sienet pitävät olon kylläisenä pitkään.

– Sienet sisältävät myös hyvin paljon vettä. Ne ovatkin kevyttä ja vähäkalorista ruokaa. Niissä on myös hivenaineita, kuten rautaa, sinkkiä ja seleeniä.

Erityisen terveellisiksi sieniksi Eskelinen mainitsee monille tutut kantarellit, suppilovahverot ja herkkutatit, sillä niissä on paljon D-vitamiinia.

Vaihtoehto lihalle?

Sienissä on paljon proteiineja, joten ne sopivat hyvin kasvissyöjien ruokavalioon. Niin Eskelisen kuin Moision mukaan myös lihansyöjien kannattaisi kuitenkin syödä entistä enemmän sieniä.

– Väestöä kehotetaan välttämään punaisen lihan käyttöä. Monia liharuokia pystytään hyvin jatkamaan sienillä, Moisio toteaa.

Terveelliset sienet on kuitenkin helppo pilata väärillä ruoanlaittotavoilla.

– Meillä Suomessa perinteinen sienten käyttö ruoassa on virheellistä. Jos verrataan Italiaan, siellä sieniä käytetään oliiviöljyn, kalan ja kasvisten kanssa. Kerma ja voi voidaan jättää kokonaan pois, samoin suolasienet, Moisio sanoo.

Lue seuraavaksi