Etla ennustaa: Vienti ja sijoitukset nousuun ensi vuonna

Etla uskoo Suomen viennin kasvavan ensi vuonna 2,5 prosenttia. Työttömyyteen Etla ei ennakoi suuria muutoksia.

talous
Vuosaaren satama Helsingissä.
Vuosaaren satama Helsingissä.Jyrki Lyytikkä / Yle

Suomen kokonaistuotanto kasvaa 0,2 prosenttia tänä vuonna ja prosentin verran ensi vuonna, ennakoi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla suhdannekatsauksessaan. Etla pudotti ennustettaan viime maaliskuusta. Se perustelee muutosta viennin ja sijoitusten ennakoitua huonommalla kehityksellä.

Useat suomalaiset ennustelaitokset ovat antaneet tämän vuoden osalta samansuuntaisia arvioita. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennusti viime viikolla Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 0,4 prosenttia. Ensi vuoden lukemaksi se ennakoi 0,9 prosenttia.

Suomen viennin Etla odottaa vähenevän prosentin tänä vuonna. Ensi vuonna se uskoo viennin kasvavan 2,5 prosenttia.

Suomalaisten ostovoiman Etla kuvailee kasvavan hitaasti. Se ennustaa yksityisen kulutuksen kasvavan tänä vuonna 0,7 prosenttia ja ensi vuonna 0,4 prosenttia.

Etlan mukaan investoinnit vähenevät tänä vuonna pari prosenttia, mutta tutkimuslaitos uskoo ensi vuonna tapahtuvan käänteen: Kysyntä elpyy ja sijoitukset kasvavat sen ennusteen mukaan lähes kolme prosenttia.

"Julkista taloutta sopeutettava myös ensi vaalikaudella"

Työttömyyden Etla ennustaa pysyvän kutakuinkin samoissa lukemissa, tänä vuonna 9,6 prosenttia ja ensi vuonna 9,5 prosenttia. Julkisen talouden tasapainottumisen Etla näkee hitaana. Se painottaa, että Suomen on sopeutettava julkista taloutta seuraavallakin vaalikaudella noudattaakseen Euroopan unionin vakaus- ja kasvusopimusta ja välttääkseen velan hallitsemattoman kasvun.

Euroopan talous- ja rahaliitto Emun kriteerien mukaisen velkatason Suomi saavuttaa Etlan mukaan parhaimmassa tapauksessa ensi vaalikauden aikana eli vuosina 2019–23. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) on lupaillut, että velaksi eläminen loppuu vuonna 2021.

Etla ennustaa Yhdysvaltojen talouden kasvavan edelleen nopeasti, 2,6 prosenttia tänä vuonna ja 2,7 prosenttia ensi vuonna.

Euroalueelle Etla povaa edelleen varovaista elpymistä. Se arvioi euroalueen bruttokansantuotteen nousevan tänä vuonna 1,5 prosenttia ja ensi vuonna 1,8 prosenttia.