Englantilaistutkimus: Sähkötupakka lähes vaaratonta tavalliseen tupakkaan verrattuna – suomalaisasiantuntija epäilee

Nikotiinipitoinen sähkösavuke saattaa saada lääkeluvan Englannissa. Suomessa yksikään sähkötupakan valmistaja ei ole vielä hakenut tuotteelleen lääkelupaa.

tiede
Sähkötupakka.
Justin Lane / EPA

Sähkösavukkeiden polttaminen on selvästi vähemmän vahingollista kuin tupakointi ja voi jopa johtaa perinteisen tupakoinnin loppumiseen. Näin arvioi Englannin julkisen terveydenhuollon viranomainen Public Health England eli PHE.

PHE:n äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan sähkösavuke on noin 95 prosenttia vähemmän vahingollinen kuin tavallinen savuke, ja sähkösavuke voi hyvinkin joku päivä korvata vieroituksessa esimerkiksi nikotiinilaastarit. PHE:n käsityksen mukaan sähkösavukkeet eivät ole vaarattomia, mutta niillä voi hyvinkin olla iso rooli yrityksissä päästä tyystin eroon tupakoinnista.

Britannian ylin terveysviranomainen Sally Davies myöntää PHE:n perusviestin oikeaksi, mutta katsoo, että sähkösavukkeita pitäisi käyttää vain tupakoinnin lopettamiseksi.

– Haluan, että näitä tuotteita tuodaan markkinoille luvan saaneina lääkkeinä, sanoo Davies.

Pilottihankkeessa tarjotaan ilmaisia aloituspaketteja

Tähän mennessä lääkelupia on Britanniassa myönnetty ainoastaan nikotiinia korvaaville purukumeille, pastilleille ja laastareille. Lontoossa ja Leicesterissä on kuitenkin pilottihankkeita, joissa asiantuntijat ovat voineet tarjota tupakoitsijoille ilmaisia sähkötupakoinnin aloituspaketteja.

Terveysviranomaisten neuvo tupakoitsijoille on tähän asti ollut tupakoinnin lopettaminen.

Samaan aikaan, kun viranomaisten käsitys sähkötupakoinnin vaaroista on lieventynyt, on julkinen mielipide kehittynyt vastakkaiseen suuntaan. Nyt 22 prosenttia englantilaisista pitää sähkötupakkaa yhtä vaarallisena kuin perinteistä tupakkaa. Kaksi vuotta sitten vain kahdeksan prosenttia oli tätä mieltä.

Tutkimusten mukaan tämä on johtanut siihen, että osa tupakoitsijoista on alkanut epäröimään siirtymistä sähkötupakkaan, mitä monet terveysviranomaiset pitävät ongelmana.

Suomalaisasiantuntija kyseenalaistaa tutkimuksen tulokset 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylilääkäri Antero Heloma suhtautuu hyvin varauksellisesti englantilaistutkimukseen. Hänen mielestään on mahdotonta sanoa, että sähkösavuke olisi juuri 95 prosenttia vähemmän vahingollinen kuin tavallinen savuke.

Lisäksi Heloma ihmettelee, että tutkimuksen kirjoittajaksi oli valittu kaksi ihmistä, joiden tiedettiin etukäteen suhtautuvan myönteisesti sähkötupakkaan. Muun muassa arvostettu englantilaistutkija Martin McKee arvosteli äskettäin PHE:n tutkimusta, hän huomauttaa.

Myös Suomessa hyväksytään se, että sähkötupakka on vähemmän haitallista. THL:ssä käytiin kesäkuussa läpi lähes sata luotettavaa tutkimusta. Niiden perusviesti oli, että eivät sähkösavukkeet suinkaan ole täysin haitattomia, ja että mahdollisia pitkän aikavälin haittoja ei vielä tunneta, Heloma sanoo.

Heloma myöntää, että sähkötupakka voisi toimia tupakoinnin lopettamisessa, mutta lisää, ettei siitä ole vielä vahvaa näyttöä.

Suomessa harva höyryttää, pelkona tupakoinnin lisääntyminen

Ylilääkäri Heloman mukaan meillä pelkona on, että sähkötupakointi leviää nuorison keskuudessa ja johtaa nikotiiniriippuvuuden ja tupakoinnin lisääntymiseen.

Suomessa sähkösavukkeiden höyryttäminen on harvojen harrastus. Viime vuonna vain yksi prosentti työikäisestä väestöstä poltti sähköisesti. Nuuskan käyttö on samaa luokkaa, jopa yleisempää.

Jos nikotiinipitoinen sähkötupakka saa myyntiluvan Englannissa, voi se tulla myös Suomessa myyntiin. Nykyisin meillä myydään vain nikotiinitonta sähkötupakkaa.

Suomessa yksikään sähkötupakan valmistaja ei ole vielä hakenut tuotteelleen lääkelupaa. Jos niin käy, on hakijan tutkimuksella osoitettava, että sähkötupakalla on tehoa tupakoinnin lopettamisessa ja että se on riittävän turvallinen käytettäväksi.

Jos sähkötupakka saisi meillä lääkeluvan, rinnastuisi se nykyisin jo kaupan olevien nikotiinipurukumien, -laastareiden ja -suihkeiden kanssa.

Heloman mukaan missään EU-maassa nikotiinipitoiselle sähkötupakalle ei ole tiettävästi myönnetty lääkelupaa.

Tilannetta mutkistaa se, että EU:ssa katsotaan nykyisin sähkötupakan kuuluvan valmisteilla olevan tupakkadirektiivin alaisuuteen, jolloin sen turvallisuutta arvioitaisiin samoilla perusteilla kuin tupakoinnin.