Mallia margariinitehtaasta – Äiti, lapsi ja hoitaja kertovat, miten jättipäiväkoti toimii

Turvallisuus oli vanhempien suurin huolenaihe, kun Torkkelinmäellä avautui kesällä yli kahdensadan lapsen jättipäiväkoti. Kysyimme lapselta, vanhemmalta, lastenhoitajalta ja varhaiskasvatusalueen päälliköltä, miten arki Franzeniassa on alkanut sujua.

Kotimaa
Annika Alarautalammi
Annika Alarautalammi Katriina Kettunen / Yle

Esikoululainen Annika Alarautalammi, 6 v.

”Mun nimi on Annika ja mä yleensä leikin noiden kavereiden kanssa ja temppuilen tässä (kiipeilytelineessä). Tänään sai tuoda lelun omasta kodista. Toin pehmolelukissan, jonka sain eilen.

Meillä on joka päivä jotain. Keskiviikkona tehdään tehtäviä, torstai on retkipäivä ja perjantaina on jumppapäivä. Tiistaina me jatketaan yhtä Linnanmäki-asiaa.

Meillä ei varsinaisesti ole päiväunia, mutta ennen ulkoilua on satuhetki. Ulkoilun jälkeen mennään syömään ja sen jälkeen leikitään.

Kaikki lapset ei syö samaan aikaan. Koska meillä on kolme kerrosta, jokaisessa kerroksessa syö jotkut. Neljä- ja viisivuotiaat syö samassa kohtaa kuin eskarit.

Iso talo on ihan hyvä juttu sen takia, että saa niin paljon kavereita. Ikävää on se, jos vaikka eksyy. Asiat pysyy järjestyksessä, kun kuuntelee ohjeita ja tekee, mitä aikuiset käskee.

Ennen kävin päiväkoti Pikku-duunarissa. Se oli aika pieni, ja piha oli aika pieni, mutta oli se ihan hauska paikka. Tää on kivempi sen takia, että tää on aika uus.”

Varhaiskasvatusalueen päällikkö Ulla Lehtonen

”Kun kävi ilmi, että Franzenian tilat ovat tyhjillään ja ilmoille heitettiin ajatus, voisiko siellä toimia päiväkoti, niin nopeasti heräsi ajatus, että se on itse asiassa hirvittävän hyvä idea.

Päivähoitotilanne on ollut kantakaupungissa useamman vuoden tosi tiukka. Koska ei ole tyhjiä tontteja, joille rakentaa, täytyy turvautua olemassa olevaan rakennuskantaan. Kriteerit täyttäviä tiloja on vaikea löytää.

Norjassa vanhaan margariinitehtaaseen on perustettu päiväkoti

Ulla Lehtonen

Franzenia on iso talo, jonne saatiin paljon paikkoja kerralla. Toiseksi se on liikenteellisesti hyvällä paikalla. Sinne pääsee metrolla, ratikalla, bussilla ja kävellen.

Kävimme muutama vuosi sitten Norjassa, Oslossa, jossa tutustuimme esimerkiksi vanhaan margariinitehtaaseen rakennettuun päiväkotiin. Siellä havahduin siihen, että isous on valtava voimavara, ei mikään este tai pelko.

Kun on isot tilat ja paljon ihmisiä, on myös paljon osaamista. Lisäksi tiloja on jo suunnitteluvaiheessa ryhdytty miettimään hyvin eri tavalla kuin perinteisissä päiväkodeissa. Tilat ovat muunneltavissa ja niitä voidaan käyttää monenlaisten lasten kanssa.

Päiväkodin kokoon on liittynyt epäilyksiä sekä asiakkaiden että meidän omien työntekijöiden osalta. Erityisesti pienten lasten kohdalla on kysytty, onko talossa turvallista ja pysyvätkö kaikki lapset tallessa. Ryhmät eivät kuitenkaan ole sen suurempia kuin muuallakaan. Sitähän laki ja asetus tarkkaan säätelee.

Pienet päiväkodit eivät suinkaan ole historiaa. Helsingissä on nytkin tosi pieniä ja aika isoja päiväkoteja. Minusta se on helsinkiläisen asiakkaan näkökulmasta hyvä asia, että on monenlaista.

Siihen nähden, että Franzeniassa on tällä hetkellä 180 lasta ja 35 työntekijää, asiakaspalautetta on tullut hirvittävän vähän. Henkilökunnalta, asiantuntijoilta ja vierailta palaute on pääsääntöisesti ollut hyvin positiivista.”

Ulla Lehtonen
Ulla LehtonenAntti Kolppo / Yle

Virpi Kallas, Annikan äiti

”Annika oli aikaisemmin hyvin pienessä päiväkodissa tässä lähellä, Pikku-duunarissa, jossa oli alle 50 lasta. Tiesimme, että Franzeniasta tulee iso, mutta ajattelimme, että Annika menee jo esikouluun ja ehkä tarvitseekin paljon kavereita ja touhua ympärilleen.

Voin kuvitella, että ison paikan ajatellaan olevan kuin laitos ja että täällä ei huomata sitä yhtä lasta, mutta oma kokemus on ihan päinvastainen. Touhu on lähtenyt äärettömän hyvin liikkeelle.

Puitteet ovat tietysti äärettömän hienot, kaikki on uutta ja korjattua, mutta se mikä meihin vanhempina on tehnyt suurimman vaikutuksen, on henkilökunta. He ovat selvästi innostuneita työstään. Fokus on lapsessa.

Pienen päiväkodin ovessa ei koskaan lukenut "päiväkodissa on täitä"

Virpi Kallas

Se, mitä pienestä päiväkodista kaipaan, on että kaikki vanhemmat tunsivat toisensa. Kuukauden aikana olen huomannut, että henkilökohtainen kontakti jää aika vähäiseksi: ei oikein tiedä, kenen ryhmän lapsen vanhemmasta on kyse. Varmaan vuoden aikana tämäkin asia lutviutuu. Ymmärsin, että kuun lopussa on vanhempain neuvoston ensimmäinen kokoontuminen.

Jos vielä kritiikin aiheita miettii, niin Pikku-duunarin ovessa ei koskaan lukenut lapussa: ’päiväkodissa on täitä’. Se ongelma kyllä hyppäsi silmille, nyt kun on iso päiväkoti.”

Virpi Kallas ja Annika Alarautalammi  istuvat hiekkalaatikon reunalla.
Virpi Kallas ja Annika Alarautalammi Katriina Kettunen / Yle

Lastenhoitaja Heikki Aunio

”Turvallisuus on meille ykkösasia. Sen takia lähes kaikki toiminta on porrastettua, eli pieniä ryhmiä kuljetellaan tilasta toiseen.

Päiväkodissa on 17 eri ryhmää ja niissä vaihteleva määrä lapsia. Esikouluryhmiä on kolme, joista minä olen pyörittämässä yhtä. Meille on varattu yksi kokonainen kerros ja siellä erikseen ryhmähuoneita ja yhteisiä tiloja.

Yksi teemoista, joita pidän yllä, on 'stadi tutuksi'.

Työtä on tosi paljon, on minkä kokoisessa talossa hyvänsä

Heikki Aunio

Kaksi kertaa viikossa ollaan jossain muualla kuin päiväkodin omalla pihalla. Kun yksi ryhmä on retkikohteessa, toisella ryhmällä on liikuntasalivuoro ja kolmas ryhmä saa käyttää eskarilaisille varattuja tiloja kokonaan. Eli viidelletoista lapselle ja kahdelle aikuiselle on huikeat tilat käytössä.

Olen ollut 20 vuotta töissä erinäköisissä ja -kokoisissa päiväkodeissa. Tämä on ehkä rauhallisin alku, mitä on ollut.

Työmäärä ei hirveästi vaihtele. Sitä on tosi paljon, oli minkä kokoisessa talossa tahansa. Ehkä nyt jaksan vähän paremmin hoitaa työnjälkeisen elämän: korvatkaan eivät huuda hoosiannaa joka päivä ja jaksan vähän paremmin touhuta oman tyttären kanssa."

Lastenhoitaja Heikki Aunio
Heikki AunioAntti Kolppo / Yle