Rokkarit saamassa vihdoinkin oman vuokratalon

Helsingin Jätkäsaareen valmistuva Jallukka on muuttovalmis alustavan aikataulun mukaan vuoden 2017 alussa. Muusikoille tarkoitetussa talossa on muun muassa treenikämppiä.

Kotimaa
Musiikkitalo Jallukka
Y-Säätiö

Jätkäsaaren valmistuvan musiikkialan vuokratalon Jallukan rakentaminen käynnistyy lokakuussa. Y-Säätiön ja Elävän musiikin säätiö ELMU rs:n yhdessä omistamaan kohteeseen tulee 74 vuokra-asuntoa.

Jallukka on muuttovalmis alustavan aikataulun mukaan vuoden 2017 alussa. 25 asuntoa vuokrataan ELMU-säätiön kautta musiikkialan ammattilaisille. Asunnoista 49 on Y-Säätiön omistaman Y-Asuntojen tavanomaisia, kaikille ARA-asukasvalinnan kriteerit täyttäville hakijoille tarkoitettuja vuokra-asuntoja.

– Parisataa asunnonhakijaa on tällä hetkellä jonossa. Asukkaat valitaan alkuvuodesta ja todennäköisesti arpahommiksi se menee, kertoo ELMU rs:n hallituksen puheenjohtaja Christian Moustgaard.

Jallukan korkeammassa osassa on kahdeksan kerrosta. Rakennuksessa on tavanomaista vuokrataloa paremmat mahdollisuudet musiikin soittamiseen. Pohjakerroksessa on muun muassa kaksi äänieristettyä kerhotilaa, joita asukkaat voivat varata käyttöönsä.

ELMU-säätiö on toiminut hankkeen parissa vuodesta 2010 lähtien. Jallukka on ELMU-säätiölle sen ensimmäinen kulttuuriasuntohanke ja Y-Säätiölle sen ensimmäinen suuri vuokratalokohde Helsingissä.