Tappio laittaa JJK:n taistelemaan nousuhaaveiden perässä

JJK:n toiveet suorasta noususta Veikkausliigaan saivat torstai-iltana huutia Jyväskylän Harjulla, kun TPS vei mukanaan ottelun pisteet. Karsijan paikalle nouseminen on vielä JJK:n omissa käsissä viimeisissä otteluissa.

urheilu

JJK kohtasi eilen Jyväskylän Harjulla TPS:n. Liiganoususta haaveilevalle JJK:lle Ykkösen kärkiottelusta tuli synkkä: TPS vei ottelun pisteet selvin 0–3 lukemin.

JJK:n päävalmentaja Juha Pasoja sanoo, että ensimmäisellä puoliajalla JJK oli hyvin mukana ja paremmalla viimeistelyllä joukkue olisi voinut johtaakin peliä. Toisen puoliajan alkuun iskeytyi punainen kortti.

– Punainen kortti muutti pelin luonteen ihan täysin. Loppua kohden peli oli enemmän sitä, että pojat juoksivat pallon perässä. Siinä mielessä toinen puoliaika oli pojille aika kylmää kyytiä, Pasoja kertoo.

Mahdollisuudet nousta Ykkösestä Veikkausliigaan eivät ole enää JJK:n omissa käsissä.

– Nousu vaatii muilta joukkueilta pisteiden menetyksiä ja meidän täytyy saada viimeisistä peleistä täyspotti, jos aiotaan suoraan nousta Veikkausliigaan.

Neljästä viimeisestä ottelusta kolme JJK pelaa vieraissa. Kettupaitojen taistelu kärkisijoista jatkuu torstai-iltaisesta tappiosta huolimatta. JJK lähtee AC Oulun vieraaksi sunnuntaina.

_Juha Pasojaa haastatteli toimittaja Päivi Kupla Yle Keski-Suomen radion aamussa. _