Putin: Haluan pelastaa Syyrian presidentin

Vladimir Putin on kertonut suunnitelmistaan yhdysvaltalaisella CBS News -kanavalla. Samaan aikaan Fox News kertoo Venäjän aloittaneen sotilasjohdon yhteistoiminnan Iranin ja Syyrian kanssa, Bagdadissa.

Syyria
Vladimir Putin
Venäjän presidentti Vladimir Putin.Ria Novost / EPA

Venäjän presidentti Vladimir Putin esiintyi torstaina yhdysvaltalaisen CBS News -uutiskanavan haastattelussa.

Putin myönsi, että hänen tarkoituksensa on "pelastaa" Syyrian presidentti Bashar al-Assad Venäjän sotilaallisella interventiolla.

– Ei ole muuta ratkaisua Syyrian kriisiin kuin vahvistaa olemassaolevan hallinnon rakenteita, jotta ne kykenevät vastustamaan terrorismia. Mutta samaan aikaan on kannustettava heitä positiiviseen dialogiin rationaalisen opposition kanssa ja suorittamaan uudistuksia, Putin muotoili.

Hänen mielestään valtion rakenteiden hajoaminen on syynä kaaostilanteeseen. Sama on nähty myös mm. Libyassa ja Irakissa.

Fox News: Venäjä, Iran ja Syyria sotilasyhteistyöhän, Bagdadissa

Venäjä, Iran ja Syyria ovat perustaneet yhteisen sotilastoiminnan koordinaatioryhmän Irakin pääkaupunkiin Badgadiin, kertoo yhdysvaltalainen uutiskanava Fox News (siirryt toiseen palveluun).

Ryhmän tarkoituksena on organisoida sotilastoimia ääri-islamistista Isis-järjestöä vastaan. Iran on lähettänyt omia shiialaisia miliisijoukkojaan Irakiin sotilaan Isistä vastaan.

Fox Newsin haastattelemat yhdysvaltalaisupseerit eivät tienneet, missä määrin koordinaatioryhmällä on yhteistyötä Irakin hallituksen kanssa.

Venäjä on sekä Iranin että Syyrian hallituksten yhteistyökumppani. Venäjä on viime viikkoina nopeasti lisännyt sotilallista läsnäoloaan Syyriassa.

Yhdysvaltain tiedusteluelimet kertovat, että Syyriaan lennätettiin viikonloppuna 12 Suhoi Su-24 "Fencer" ja yhtä monta Suhoi Su-25 "Frogfoot" -rynnäkkökonetta.

Koneet yrittivät estää niiden havaitsemisen tutkalla. Koneet lensivät hyvin tiiviissä muodostelmassa suuren Antonov An-124 -kuljetuskoneen lähellä. Rynnäkkökoneiden tunnistuslaitteet olivat pois päältä ja ne käyttivät tutkanhäirintälaitteitaan.

Venäjä on myös lähettänyt laivastonsa aluksia Syyriaan. Viralliasesti niiden on määrä osalllstua jo aiemmin sovittuihin sotaharjoituksiin, mutta länsimaiden sotilastiedustelu arvelee niiden tulevan jo Syyriassa olevien venäläissotilaiden tueksi.

Lähteet: Yle, AFP, Tass