Koulusäästöt iskevät Kouvolaan: "Lakkautuksiakaan ei voi sulkea pois"

Kouvola laittanee kouluverkkonsa uuteen syyniin. Perusopetukseen on suunnitteilla kovia säästöjä. Koululakkautuslistasta ei kukaan vielä puhu, mutta lakkautuksia ei suljeta poiskaan.

Kotimaa
Koulu
Derrick Frilund / Yle

Kouvola joutuu perkaamaan jälleen kouluverkkoaan.

Talous- ja rahoitusjohtaja Tuukka Forsell ehdottaa maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle (siirryt toiseen palveluun) säästöohjelmaa, jossa perusopetukseen kohdistuu miljoonien säästöpaine. Ehdotus perustuu poliitikoista koostuvan taloustyöryhmän työhön.

Ohjelmassa mainittu säästösumma on viisi miljoonaa euroa.

– Eurosummaa ei ole syytä liikaa tuijottaa. Kouvola maksaa vertailukaupunkeihin nähden turhan paljon omalla rahalla opetuksen kustannuksia, sanoo lasten ja nuorten palveluiden johtaja Ismo Korhonen.

Korhosen mukaan muut Kouvolan vertailukaupungit pystyvät maksamaan valtionosuudella enemmän perusopetustaan kuin Kouvola. Tätä eroa on Korhosen mielestä kurottava kiinni.

Ei tällaista summaa pystytä niistämään. Se on talousmiehen näkemys.

Päivi Kossila

Lasten ja nuorten palveluiden lautakunnan puheenjohtaja Päivi Kossila (sd.) tyrmää viiden miljoonan säästömahdollisuuden kouluista.

– Ei tällaista summaa pystytä niistämään. Se on talousmiehen näkemys. Tiivistämisen varaa koulumaailmassa varmasti on, mutta laskelmat eivät ota huomioon esimerkiksi koulukuljetuksia, väittää Kossila.

Lakkautuksia tulossa jälleen?

Kouvola käynyt läpi kouluverkkoaan ja vuoden 2014 lopussa valtuusto päätti muutaman koulun sulkemisesta.

– Uudistus jäi kuitenkin mielestäni kesken, ja esimerkiksi Ummeljoen koulun asema noussee jälleen tarkasteluun, uskoo lasten ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja Päivi Kossila (sd.).

Lasten ja nuorten palveluista vastaava virkamieskin haluaa, että kaupunki nostaa perusopetuksen tehokkuutta.

On tarkasteltava palveluverkko uudelleen. Koululakkautuksiakaan ei voi sulkea pois.

Ismo Korhonen

– On tarkasteltava palveluverkko uudelleen. Koululakkautuksiakaan ei voi sulkea pois, sanoo lasten ja nuorten palveluiden johtaja Ismo Korhonen.

Jos muutoksia kouluverkkoon tulisi, niin Korhosen mielestä ne ajoittuisivat aikaisintaan lukuvuoteen 2017–2018.

Jos lukioverkkoon aiotaan koskea, nämä muutokset voisivat Korhosen mukaan tulla todeksi aikaisintaan vuosina 2019–2020.

– Odotetaan nyt rauhassa, mitä kaupunginhallitus sanoo taloustyöryhmän esityksestä, muistuttaa Korhonen.

Taloustyöryhmään kuuluvat Jari Larikka (pj.), Jukka Nyberg, Anssi Tähtinen, Kimmo Jokiranta ja Sakari Viinikainen.

Kaikkiaan Kouvola kaavailee 10 miljoonan euron säästöjä.