Uudenkaupungin puutalopalosta neljä vuotta vankeutta

Mies sytytti helmikuussa Kuunarintiellä sijaitsevan vuokra-asuntonsa verhot palamaan. Tuli tuhosi asunnon ja aiheutti vaaraa myös lähiympäristölle.

Uusikaupunki

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 42-vuotiaan miehen pitkään vankeustuomioon tuhotyöstä.

Voimakkaassa humalatilassa ollut mies sytytti helmikuussa Uudenkaupungin Kuunarintiellä sijaitsevan vuokra-asuntonsa verhot palamaan. Sen jälkeen hän poistui talosta ja hälytti pelastuslaitoksen.

Tuli ehti tuhota kaksikerroksisen puutalon alakerrassa sijaitsevan asunnon kokonaan. Rakennuksessa oli myös kaksi muuta asukasta. Toinen pääsi turvaan omatoimisesti ja toisen pelastivat palomiehet.

Oikeus määräsi vastaajalle neljän vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen. sillä teko aiheutti vaaraa muiden hengelle ja turvallisuudelle. Mielentilatutkimus arvioi hänen olleen teon tehdessään syyntakeinen.

Korvauksia mies joutuu maksamaan yhteensä lähes 70 000 euroa.