1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kuuloliitto: Kaupallisten kanavien tv-tekstitys on tärkeää

Kuuloliiton mukaan tekstitysvelvoitteen on säilyttävä myös kaupallisten kanavien ohjelmistossa. Kuuloliitto on antanut lausunnon liikenne- ja viestintäministerin asettamalle työryhmälle, joka arvioi mm. media-alan yrityksille asetettuja velvotteita.

Kuuloliitto korostaa kaupallisen kanavien tekstityksen tärkeyttä lausunnossaan kotimaisia mediamarkkinoita arvioivalle työryhmälle.

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan yleisen edun kanavien ohjelmistoihin on liitettävä ääni- ja tekstityspalvelu. Kaupallisten valtakunnalilsten tv-kanavien tulee ensi vuodesta alkaen tekstittää puolet ohjelmistaan. Kuuloliitto on huolissaan, että tätä tekstitysvelvoitetta arvioidaan nyt kilpailun ja markkinoiden esteenä.

Kuuloliiton mukaan kaupalliset kanavat voisivat hyödyntää tekstitysvelvoitetta mainostamalla sitä nykyistä näkyvämmin ja kertomalla sen merkityksestä ja hyödyistä eri katsojaryhmille. Liiton mukaan monille palvelusta tietävillekin on epäselvää, missä ohjelmissa tekstitystä on saatavilla ja miten sen saa käyttöönsä.

Kuuloliiton lausunto toimitettiin liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin asettamalle työryhmälle, jonka tehtävänä on selvittää kotimaisten mediamarkkinoiden toimintaedellytyksiä, markkinoiden esteitä ja kilpailuasetelmia. Työryhmän tehtävänä on myös arvioida media-alan yrityksille asetettuja lukuisia velvoitteita ja rajoituksia, joihin mm. televisio-ohjelmien tekstitys kuuluu.