Yökirjastossa ei kuiskuteltu, vaan jahdattiin kulta-aarretta ja valvottiin yökolmeen

Parikymmentä koululaista vietti jännittävän yön Kannuksen kirjastossa taskulamput kainalossa ja salapoliisikirjat tyynyn alla. Yöunet jäivät vähiin, kun lapset innostuivat leikkimään pimeäpiilosta ja aarrejahtia pilkkopimeässä rakennuksessa.

ilmiöt
Kaksi lasta makoilee makuupusseissa kirjaston hyllyjen välissä.
Riikka Ypyä piti maakuupussiseikkailua mahtavana kokemuksena. Yle / Iina Kluukeri

Kannuksen kaupunginkirjaston hyllyjen välistä löytyi lauantaiaamuna kuusitoista makuupussia sekä saman verran unenpöpperöisiä, mutta onnellisia lapsia.

Kannuksen ensimmäinen yökirjasto sai vuolaat kiitokset alakoululaisilta.

– Tulisin heti uudestaan, vaikka oon ihan rätti! Oli niin kauheesti ohjelmaa, että uni tuli vasta kolmelta ja makuupussissakin oli vähän hiekkaa, summaa Venla Kokkonen yön antia.

Tapahtuma alkoi perjantai-iltana kuudelta ja vanhemmat hakivat uniset seikkailijat kotiin lauantaina aamukahdeksalta.

Riikka ja Roope Ypyä nauttivat eniten kulta-aarteen etsinnästä. Taskulamppujen valossa koululaiset suunnistivat pimeässä kirjastossa vihjeeltä toiselle.

– Vihjeet olivat välillä aika vaikeita, niin että rasteille tuli kaaosta! Kyllähän me se aarre sitten löydettiin. Ja arvaapa mitä?! Siellä oli suklaakolikoita, Riikka hehkuttaa aarrejahdin saalista.

Yläkoululaisille Halloween-teema?

Yökirjaston ideoi ja järjesti kaupungin nuorisotoimi sekä kirjasto yhdessä. Kirjastotyöntekijä Johanna Tornikoskelle lasten ilo oli paras palaute.

– Tämä taisi mennä nappiin. Moni sinnitteli yömyöhään, mutta tunnelma säilyi rauhallisena. Osa painui makuupusseihin jo aiemmin, mutta erikoinen nukkumapaikka piti jännityksen tapissaan pitkään, naurahtaa Tornikoski.

Oli niin kauheesti ohjelmaa, että uni tuli vasta kolmelta!

Venla Kokkonen

Illan tuoksinassa lapset ehtivät kehittää omiakin leikkejä ja tarttua kirjaston lautapelivalikoimaan.

– Kerkesivät hypätä pimeäpiilosta, peiliä ja pelata Kimblea ja Arvaa kuka -peliä, luettelee Tornikoski.

Onnistunut alakoululaisten yökirjasto sai kirjastotyöntekijän suunnittelemaan jo uusia tapahtumia.

– Yläkoululaisille voisi järjestää seuraavan yöllisen seikkailun. Sitten teema voisi olla pari astetta jännittävämpi eli vaikka Halloween, pohtii Tornikoski.