Helsingin yliopiston Porthanian valtaus päättyy tänään

Järjestäjien mukaan kyseessä oli Suomen historian pisin yliopistovaltaus. Valtaajat lähtevät rakennuksesta iltakuudelta.

Kotimaa
helsingin yliopisto Porthania.
Timo Huovinen / Yle

Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen valtaus päättyy tänään kuudelta. Porthanian vahtimestarin mukaan valtaus on sujunut rauhallisissa tunnelmissa myös lauantaina.

Opiskelijat valtasivat Porthanian palkansaajajärjestöjen järjestämän Rautatientorin mielenilmauksen jälkeen 18. syyskuuta. Järjestäjien mukaan kyseessä on Suomen historian pisin yliopistovaltaus.

Reilun viikon kestäneen valtauksen aikana opiskelijat ovat järjestäneet paikalla muun muassa musiikkiesityksiä ja keskustelutilaisuuksia.

Valtaajat vastustavat hallituksen koulutusleikkauksia ja leikkauspolitiikkaa. He kannattavat koulutusjärjestelmän laajuisen lakon järjestämistä ja sen laajentamista yleislakoksi.