Hallintoneuvoston puheenjohtaja: Ylen rahoituksen siirtäminen budjettiin murskaisi tärkeän periaatteen

Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä (ps.) kummeksuu Ylen rahoituksesta syntynyttä keskustelua. Sanomalehdet Vasabladet ja Österbottens Tidning kertoivat kaavailuista, joiden mukaan Ylen rahoitus oltaisiin siirtämässä osaksi valtion budjettia. Kivelä tyrmää jo ajatuksenkin, koska hänestä uudistus voisi vaarantaa Ylen riippumattomuutta.

talous
Kimmo Kivelä
Kimmo KiveläKimmo Brandt / Eduskunta

Yleisradion rahoitus nousi aamulla otsikoihin. Sanomalehdet Vasabladet (siirryt toiseen palveluun) ja Österbottens Tidning (siirryt toiseen palveluun) kertoivat kaavailuista, joiden mukaan Yleisradion rahoitus oltaisiin siirtämässä osaksi valtion budjettia.

Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä yllättyi aamun uutisista.

– Kyllä se yllätys oli, että tämmöinen uutinen tuli.

Lehtien uutisoiman uudistuksen myötä indeksikorotukset jäädytettäisiin koko hallituskaudeksi. Hallitus ottaisi vahvemman otteen Yleisradion rahoituksesta. Ylen rahoitus sovittaisiin tavanomaisessa budjettikäsittelyssä eikä eduskunta tekisi erillistä päätöstä. Samalla eduskunnan päätäntävalta Yleisradiosta vähenisi.

– Ei kuulosta hyvältä. Se murskaisi periaatteen. Yle ei olisi enää parlamentaarisessa valvonnassa ikään kuin eduskunnan yhtiönä, vaan siitä väkisin tulisi entistä enemmän hallituksen radio, Kivelä sanoo.

Kivelä pitää keskustelua kummallisena. Liikenne- ja viestintäministeriö asetti vastikään elokuun alussa, professori Anssi Vanjoen vetämän työryhmän selvittämään mediamarkkinoiden toimintaedellytyksiä. Mediamarkkinoita selvittävän ryhmän työn on puolestaan määrä toimia pohjana tammikuussa aloittavan Yleisradion julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta arvioivan parlamentaarisen ryhmän työlle. Parlamentaarista työryhmää vetää Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen.

– Olisihan se hassua että ensin tehtäisiin päätökset ja sitten istuvat työryhmät ja komiteat. Ei tämä ole oikea marssijärjestys, Kivelä pohtii.

– Ei edetä nyt asioiden edelle, jos tällaisia suunnitelmia on, ne pitää keskustella eduskuntaryhmien kesken ja tässä puheenjohtajat ovat avainasemassa, Kivelä jatkaa.

Myös valtiovarainministeriöstä toppuuteltiin. STT:n tavoittama (siirryt toiseen palveluun) budjettipäällikkö Hannu Mäkinen totesi, että ministeriöllä ei ole mitään suunnittelua tai valmistelua Ylen rahoituksen siirtämisestä valtion budjettiin. Mäkisen mukaan ensi vuoden indeksikorotus jäädytetään, mutta se on ainoa tehty päätös.