Nokian Renkaat irtisanoo yli 100 työntekijää

Pääluottamusmiehen mukaan yhtiö aikoo siirtää tuotantoa Venäjälle.

Kotimaa
Nokian Hakkapeliitta -rengas tehtaan liukuhihnalla.
Yle

Nokian Renkaiden yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Yhtiön Nokian toimipisteessä työt päättyvät 122 ihmiseltä. Rengasvalmistaja perustelee irtisanomisia tuotannon tehostamisella. Yt-neuvottelujen piirissä oli kaikkiaan noin 900 työntekijää ja toimihenkilöä.

– Henkilöstön irtisanomiset ovat aina valitettavia. Huolimatta tuotannon leikkauksista Nokian-tehtaamme rooli on jatkossakin merkittävä; ei ainoastaan renkaiden tuottamisessa, vaan myös uusien tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämisessä, Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Ari Lehtoranta toteaa yhtiön pörssitiedotteessa.

Nokian Renkaiden mukaan irtisanottaville tarjotaan mahdollisuus osallistua työnantajan järjestämiin koulutus- ja tukitoimiin uudelleentyöllistymisen helpottamiseksi.

"Tuotantoa siirretään Venäjälle"

Nokian Renkaiden pääluottamusmies Petri Sorvali suomii irtisanomisia kovin sanoin. Sorvalin mukaan toivotut 8 miljoonan euron säästöt olisi saatu aikaan esimerkiksi osinkoja lievästi pienentämällä.

– Nokian Renkaat ei ole kriisiyritys, vaan erityisen hyvin menestynyt liki kaikilla talousmittareilla. Liikevoittoprosentti on yksi Suomen parhaista ja ennuste tälle vuodelle on, että voittoa tulee lähes samaan tahtiin kuin ennenkin. Nokian Renkaat on viimeisen neljän vuoden aikana maksanut osinkoja noin 735 miljoonaa euroa. Pelkästään viime vuonna osinkoihin käytettiin 192 miljoonaa euroa, Sorvali laskee.

Pääluottamusmiehen mukaan yt-neuvotteluissa kävi ilmi, että tuotantoa ollaan siirtämässä Venäjälle.

– Syynä ovat työnantajan näkemykset halvemmasta työvoimasta. Työntekijäpuolen neuvottelijat toki esittivät huolensa muun muassa Venäjän epävakaasta tilanteesta. Työntekijöiden näkemyksen mukaan suurin osa Venäjän suhteellisesta vahvuudesta johtuu heikenneestä ruplasta, Sorvali sanoo.