Tekes-rahoja leikataan: "Keksintöjä jää syntymättä, pilotteja kokeilematta"

Hallituksen talousarvioesitys leikkaa teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen Tekesin rahoitusta. Avustusvaltuuksien ja lainojen määrä kutistuu yhteensä 150 miljoonaa euroa. Tekesissä uskotaan, että ensi vuonna keksintöjä syntyy vähemmän ja myös keksinnöistä johdettujen tuotteiden pilotteja jää testaamatta.

talous
Aalto-1-satelliitin sähköinen malli
Insinöörimallin avulla testataan satelliitin osien toimivuutta. Kuvassa runkoon on liitettynä UHF-radio, satelliitin päähyötykuorma eli VTT:n rakentama spektrometri, päätietokone, sähköjärjestelmä ja akut sekä toinen hyötykuorma: säteilymittari, joka on tehty osittain Turun yliopistossa, osittain Helsingin yliopistossa. Valmis satelliitti sisältää myös mm. Ilmatieteen laitoksen kehittämän plasmajarrun, jota ei ole nyt kuvassa.Mikko Naalisvaara / Yle

Tekesin avustusvaltuudet olivat tänä vuonna 360 miljoonaa euroa. Ensi vuonna valtuudet kuitenkin putoavat kolmanneksella 231 miljoonaan euroon, kertoo hallituksen talousarvioesitys.

Myös Tekesin mahdollisuudet myöntää lainoja putoavat tämän vuoden 166 miljoonasta ensi vuoden 146 miljoonaan euroon.

Sata testausta jää tekemättä

Tekesissä arvioidaan, että leikkaukset vaikuttavat eniten tutkimusorganisaatioihin ja suuriin yrityksiin, mutta myös monen pienen ja keskisuuren yrityksen tuotteen toimivuustestaus eli pilottihanke jää ensi vuonna toteutumatta.

– Noin sata pilottitestausta jää tekemättä. Näin uusien tuotteiden vieminen markkinoille hidastuu ja jopa estyy, sanoo Tekesin rahoitustoimesta vastaava johtaja Ari Grönroos.

Tutkijoita jää palkkaamatta

Tekes rahoittaa tutkimustyötä ja erilaisia tutkimusorganisaatioita, kuten yliopistoja, VTT:ä ja Luonnonvarakeskusta. Uuden tutkimustiedon tai keksintöjen pohjalta elinkeinoelämän toivotaan löytävän ja jalostavan uusia tuotteita markkinoille.

– Noin 1 600 henkilötyövuoden verran on ensi vuonna vähemmän jaettavaa. Jos tutkimusorganisaatiot eivät saa korvaavaa rahoitusta tilalle, niin käytännössä keksintöjä syntyy vähemmän, Grönroos laskee.

Leikkausten vastapainoksi Tekes saa ensi vuonna 30 miljoonaa euroa hallituksen määrittelemiin kärkihankkeisiin.

– Summa käytetään tutkimustulosten kaupallistamisen edistämiseen sekä puhtaan teknologian ja biotalouden tuotteiden kehittämiseen, mutta myös pilaantuneiden maa-alueiden puhdistamiseen, Grönroos luettelee.