Tarra kertoo, mihin roskikseen koirankakan voi tiputtaa

Useilla koiranomistajilla lemmikkinsä jätösten kerääminen lenkillä on suuri kynnyskysymys. Monia ei huvita kantaa pussia kilometrikaupalla omaan roskikseen. Ongelmaa on pyritty ratkaisemaan lisäämällä koirankakkaroskiksia.

luonto
Koira istuu kakalla.
Tarja Nyyssönen / Yle

Koiranomistajia on pyritty kannustamaan keräämään koiriensa jätökset lisäämällä roskiksia, joihin pussit voi jättää. Roskikset on merkitty vihreällä koirankakkaroskis tarralla. Yhteensä tarroja on jaettu yli 40 000 kpl.

Koirankakkaroskistarra.
Tarran voi hankkia omaan roskikseensa.Koirankakkakampanja

Koirankakkaroskis.fi (siirryt toiseen palveluun) -kampanjan sivuilla on kartta, johon on merkitty yksityishenkilöiden merkkaamia roskiksia.

Pientalonasukas voi rekisteröityä mukaan kampanjan kotisivulla, jolloin karttaan tulee merkintä roskiksen sijainnista. Sivuilta voi itse tulostaa tarran. Mukaan haluavien kerrostalojen asukkaiden tulisi ottaa yhteyttä taloyhtiön hallitukseen.

Koirankakka puhuttaa

Jo 81 kuntaa on painattanut ja jakelee Koirankakkaroskis-tarroja kuntalaisilleen. Tarroja on eniten Etelä-Suomessa, mutta ilmiö on levinnyt myös pohjoiseen. Esimerkiksi Kemissä on 45 kunnan koirankakkatarralla varustettua roskista. Nyt myös kuntalaisia pyritään houkuttelemaan mukaan.

Kemissä mukaan voi ilmoittautua myös kaupungintalon palvelupisteessä, josta tarran voi hakea.

Tämä kiinnostaa monia ihmisiä ja suurta osaa koirattomiakin.

Aino Krigsholm

– Uskon, että tämä kiinnostaa monia ihmisiä ja suurta osaa koirattomiakin. Koirankakka keskustelu lehahtaa aina käyntiin, Kemin puistosuunnittelija Aino Krigsholm sanoo.

Joidenkin tarrojen on arveltu menevän lähinnä pilailukäyttöön. Krigsholm toivoo rekisteröinnin ja tarrojen omatoimisen noutamisen ehkäisevän tätä ilmiötä.

Alun perin koirankakkatarrat lähtivät liikkeelle Nokialta viisi vuotta sitten yksityishenkilöiden toimesta.

Toimitusharjoittelija Jasmina Vaaraniemi