Missä on suomalaisten sydän? Ulkomailla asuvat suomalaismuusikot häpeävät kotimaansa rasismia

Suomen musiikkialan jättiläiset, Arja Saijonmaa ja Jukka Kuoppamäki ovat asuneet jo vuosikymmeniä ulkomailla. Kotimaassa puhjenneet rasistiset hyökkäykset pakolaisia vastaan saavat kummankin tuntemaan häpeää.

Ulkomaat
Arja Saijonmaa
Laulaja Arja Saijonmaa katselee kotimaataan kriittisin silmin.Bluemedia

Arja Saijonmaa on esiintynyt ulkomaisilla estradeilla 1970-luvun alusta. Nykyisin Pariisissa, Tukholmassa ja Helsingissä asuva Saijonmaa seuraa Suomen tapahtumia tunteella.

– Minä olen pahoillani ja nolona. Asiat ovat mullin mallin.

Saijonmaata ei huolestuta pelkästään viimeaikaiset rasistiset väkivallanteot. Hänen mukaansa Suomen suunta muuttui jo monta vuotta sitten, viimeistään silloin kun Suomi vaati Kreikalta vakuuksia lainoihin.

– En ole ikinä, koskaan, mollannut Suomea ulkomailla. En tehnyt sitä silloinkaan, kun annoin haastattelun Kreikan suurimmalle lehdelle.

– Vakuutin, että tavalliset suomalaiset tukevat kreikkalaisia, pieni maa ei lyö toista pientä maata. Nyt minä otan sanani takaisin.

Saijonmaa ei edes halua puhua yksittäisistä rasistisista teoista. Hän katselee asiaa laajemmin.

– Suomi ei käyttäydy pohjoismaisen hyvinvointivaltion tavoin. Suomalaiset ovat besserwissereitä, heillä on vain teknistä älyä. Mutta missä on suomalaisten sydän? Saijonmaa kysyy ja viittaa Eurooppaan pyrkiviin turvapaikanhakijoihin.

Sinivalkoinen ääni häpeissään

Kymmenien, satojen hittien säveltäjä ja esittäjä Jukka Kuoppamäki muutti Saksaan 40 vuotta sitten. Isänmaalliseksi mieheksi tunnustautuva Kuoppamäki sanoo olevansa häpeissään Suomen viimeaikaisista tapahtumista.

Jukka Kuoppamäki
Jukka Kuoppamäki tulkitsee suomalaisten tuntoja lauluissaan. Rasismia hän ei hyväksy.Juho Liukkonen / Yle

– Kyllä se on hävettävää. Mutta jos olen oikein ymmärtänyt, myös Karjalasta tulleista pakolaisista puhuttiin aikanaan pahaa.

Papin virasta eläkkeelle jäänyt Kuoppamäki asuu nykyään Kölnissä. Siellä Suomi ei ole noussut uutisissa esille.

– Kun perussuomalaiset sai ensimmäisen vaalivoittonsa, silloin täällä kyseltiin, mistä porukasta siinä on kyse. Nyt Suomea ei ole mainittu.

Kuoppamäki teki juuri kiertueen Suomen Lapissa. Siellä hän huomasi pinnan alla kytevän jännityksen.

– Kun puhuin yleisölle näistä ongelmista, osa ihmisistä aivan jäykistyi.

– Näin myös hienoja asioita. VR:n konduktööri päästi rahattomat pakolaiset ilmaiseksi Rovaniemeltä Kemiin. Tällaista joustavuutta tarvitaan.