Hätämajoituksessa tappelu – poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä

Poliisi otti nujakoinnin yhteydessä kiinni kaksi henkilöä. Välikohtaus sattui Lahdessa Hennalan hätämajoituskeskuksessa tiistaina.

Kotimaa
Hennalan kasarmirakennus.
Juha-Petri Koponen / Yle

Poliisi tutkii Hennalan hätämajoituskeskuksessa tapahtunutta välikohtausta pahoinpitelynä.

Tiistaina illalla poliisi sai ilmoituksen, että muutaman Hennalan yksikköön majoitetun henkilön tunteet olivat kuumentuneet sen verran, että tästä seurasi nujakointia.

Paikalla käynyt poliisi toi kaksi henkilöä poliisiasemalle rauhoittumaan. Poliisi tutkii nyt henkilöiden osallisuutta tapahtumiin.

Hämeen poliisin komisario Taisto Kuhlman sanoo, että väkimäärään nähden Hennalan majoituskeskuksessa on ollut erittäin vähän poliisitehtäviä.

– Viime yön tapaus oli ainoa. Muutoin alueella on rauhallista. Ei mitään normaalista elämänmenosta poikkeavaa.

Entisen varuskunnan tiloihin Hennalan hätämajoituskeskukseen on majoitettu noin 500 turvapaikanhakijaa.