Raamatun lehtiä postilaatikossa – käännytystä vai murtomiesten uusi konsti?

Hiippaileeko kotisi ympäristössä outoja tarkkailijoita, tuntuuko että taloasi pidetään silmällä? Poliisitarkastajan mukaan murtovarkaat ovat aina harrastaneet tiedustelua. Keinot ovat monet, mutta evankeliumi postilaatikossa ei ole poliisille toistaiseksi tuttu.

Kotimaa
Kuvassa postilaatikkoihin tungettuja raamatunlehtiä.
Postilaatikoihin tungettuja Raamatun lehtiä epäillään murtoja valmistelevien tekosiksi. Erika Hakala

Kokkolassa on ihmetelty postilaatikoihin pudoteltujen, Raamatusta revittyjen sivujen tarkoitusta. Muutaman arvion mukaan kyseessä on murtoporukan testi: jos paperit eivät katoa, asukkaat ovat matkoilla.

Poliisihallituksen poliisitarkastajan Tommi Reenin korvissa asia kalskahtaa uudelta.

– Kuulostaa suoraan sanottuna hieman oudolta tavalta tiedustella asuntomurtoa. En ole tämäntyyppiseen törmännyt tai kuullut, että olisi tällä tavalla pyritty selvittämään, onko talo tyhjillään.

Tommi Reen tietää, millaisin eväin mahdolliset murtautujat yrittävät selvittää, onko reitti vapaa.

Peruskeino on ovikellon soittaminen jollain tekaistulla motiivilla, esimerkiksi osoitetta kysymällä. Reenin mukaan jonkin verran on myös viitteitä, että rihkaman kaupustelulla olisi yhteyttä asuntomurtoihin ja tiedustelutoimintaan.

– Toki ei voida yleistää, että kaikki jotka yrittävät jotakin kaupata, olisivat asuntomurtoa valmistelemassa. Tälllaisia viitteitä on ollut.

Reen varoittaa kansalaisia oman käden oikeudesta.

– Ihmisten ei kuitenkaan pidä ryhtyä kulkijoiden kohdalla kansalaiskiinniottoihin tai muihin sen kaltaisiin toimiin sillä perusteella, että joku pyöräilee asuinalueilla tai kaupustelee jotakin. Järki pitää pitää mukana.

Tutkimusta sekä kentällä että netissä

Reenin mukaan asuntojen perinteisen kyttäilyn rinnalle tuovat oman mausteensa internet ja muun muassa verkosta löytyvät autojen rekisteritiedot.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella on ollut tutkinnassa juttu, jossa tekijät olivat selvittäneet netistä uhrien osoitteet ja murtautuneet asuntoihin.

Siinä on sitten laskettu yksi plus yksi: jos auto on lentoaseman parkissa, niin todennäköisesti asukkaat ovat silloin reissussa ja talo on tyhjillään.

Poliisitarkastaja Tommi Reen

Viime vuosina on myös silloin tällöin käyty bongaamassa autoja esimerkiksi lentoaseman pitkäaikaispysäköinnissä ja sitten selvitetty omistajan osoite.

– Siinä on sitten laskettu yksi plus yksi: jos auto on lentoaseman parkissa, niin todennäköisesti asukkaat ovat silloin reissussa ja talo on tyhjillään. Sitten on tehty keikka.

Reenin mukaan tiedustelun ei sinänsä ole huomattu lisääntyneen.

– Toki asuntomurtojen yhteydessä rikolliset ovat aina jossain määrin tehneet tiedustelua. Harva rosvo haluaa murtautua sellaiseen asuntoon, missä on väki kotona.

Facebookista vihjeitä

Tarkastaja Tommi Reen sanoo, että yleisön aktiivisuus ja sosiaalisen median käyttö ovat lisääntyneet viime vuosina.

– Poliisi saa ihan mukavasti vihjeitä, kyllähän niitä kannattaa ilmoitella jatkossakin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ison varkausasian yhteydessä rikoksen tekoaika saatiin selville, kun pyydettiin Facebookin kautta vihjeitä.

Ei sosiaaliseen mediaan kannata lähteä levittelemään rekisterinumeroita tai kuvia, täytyy pitää maltti ja järki kädessä.

Poliisitarkastaja Tommi Reen

Silti sosiaaliseen mediaan ei Reenin mukaan saisi kirjoitella liian herkästi. Esimerkiksi asuinalueilla hitaasti ajelevien autojen rekisterinumerot tai kuvat pitää jättää julkaisematta.

– Ei sosiaaliseen mediaan kannata lähteä levittelemään rekisterinumeroita tai kuvia, täytyy pitää maltti ja järki kädessä.

Myöskään omia lomasuunnitelmiaan ei kannata kovin avoimesti hehkuttaa.

– Rosvotkin osaavat käyttää sosiaalista mediaa jossain määrin.

Puolet keikoista tehdään ulkomailta

Asuntomurrot tulevat usein ryppäinä. Poliisin käsitys on, että reilusti yli puolet on niin sanottujen ulkomailta tulevien, liikkuvien rikollisryhmien tekosia. Toimintatapa on se, että tehdään useita juttuja lyhyessä ajassa, ja sen jälkeen pyritään poistumaan maasta nopeasti. Yhdellä porukalla saattaa olla takanaan useita kymmeniä murtoja.

Viime vuosi oli murtojen määrässä mitattuna edellisvuosia huomattavasti vilkkaampi

– Murrot lisääntyivät 20 prosenttia ja niitä oli oli runsas 2 500.Tämä vuosi on menty viime vuoden tahtiin.

Suomen poliisi selvittää asuntomurroista noin 40 prosenttia. Reen pitää lukua kansainvälisesti varsin hyvänä.