Venäjän pommittamasta kylästä kotoisin oleva Ylelle: "Isis ei toimi alueella, he tappavat lapsia"

Syyrialainen aktivisti kertoo Ylen puhelinhaastattelussa, että hänen kotikylänsä Rastan on Vapaan Syyrian armeijan hallussa. Venäjä pommitti tänään keskiviikkona aluetta.

Ulkomaat
Näkymä Talbissehin raunioituneeseen kaupunkiin 30. syyskuuta 2015.
Näkymä Talbissehin raunioituneeseen kaupunkiin 30. syyskuuta 2015.Mahmoud Taha / AFP

Äärijärjestö Isis ei toimi sillä alueella, jota Venäjän hävittäjät pommittivat tänään, sanoo syyrialainen poliittinen aktivisti Safawan al-Khatib Ylelle. Al-Khatib on paennut Syyriasta, ja hän vastasi puhelinhaastatteluun eteläisestä Turkista.

– Venäjä iskee alueille, jotka on vapautettu Syyrian hallinnolta. Siellä toimivat joukot ovat Vapaan Syyrian armeijan taistelijoita. Isis ei toimi meidän alueellamme, al-Khatib sanoo.

Al-Khatib on kotoisin Rastanin kylästä Homsin pohjoispuolelta. Se on yksi niitä alueita, jota Venäjä pommitti ensimmäisissä ilmaiskuissaan.

– Tiedän ihan varmasti, että Isis ei ole siellä.

Al-Khatib kertoo saaneensa kotikylästään paljon valokuvia ja videoita, joissa iskujen uhreja näkyy. Jäljet ovat hänen mukaansa rujoja.

– He ovat kaikki siviilejä. Joukossa on paljon lapsia. He tappavat lapsia.

Hallinto haluaa haltuunsa

Al-Khatib arvelee iskujen syyksi sen, että Syyrian hallinto haluaa alueet takaisin omaan haltuunsa.

– Nämä alueet ovat niitä, joita hallinto ei pystynyt saamaan itselleen.

Hänen mukaansa Venäjä ei voinut toimia asiassa yksin.

– Venäjän ilmavoimat ei ole mitenkään voinut toimia ilman kansainvälisen yhteisön hyväksyntää. Kansainvälinen yhteisö on nyt hiljaa tästä, al-Khatib arvelee.

Pian iskujen jälkeen länsimaissakin alkoi esiintyä arvioita, joiden mukaan Venäjän iskut eivät näyttäisi kohdistuneen Isisiä vastaan. Asiasta ovat puhuneet muiden muassa Ranskan puolustusministeriön edustajat sekä korkea-arvoisia Yhdysvaltain viranomaisia.

Yhdysvaltain aseistama ja tukema maltillinen kapinallisryhmä Tajamu Alezza puolestaan kertoi Twitterissä, että Venäjän iskut ovat kohdistuneet sitä vastaan Latamnan kaupungissa Haman maakunnassa.

Kaikkiaan Venäjä on tiettävästi iskenyt ainakin viiteen kohteeseen Homsin ympäristössä, Haman lähellä ja Latakian seudulla.