1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiede

Allergiatutkimus: Siedätyshoito voi lyhentyä vuosista viikkoihin

Tuotteen saaminen käyttöön kestää 5–10 vuotta. Tällä hetkellä aineelle haetaan kaupallistajaa.

Kuva: Pekka Sipilä / Yle

Siedätyshoiton kesto voi lyhentyä merkittävästi tulevaisuudessa. Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkijat ovat kehittäneet lupaavan yhdisteen allergiaoireiden hillitsemiseen.

Rokotteen tehosteeksi suunnitellun yhdisteen toivotaan helpottavan allergisesta nuhasta ja astmasta kärsivien oireita.

Turun yliopiston allergologian professori Johannes Savolaisen mukaan aine voisi mullistaa siedätyshoidon.

– Siedätyshoidossa annetaan viisikymmentä pistosta kolmen vuoden aikana. Se viisikymmentä annosta pystytään pienentämään kolmeen pistokseen ja hoitoaika pienentämään kolmesta vuodesta neljään viikkoon, hän sanoo.

Tuotteelle etsitään tällä hetkellä yhteistyökumppania tekemään kliinistä tutkimusta. Tuotteen saaminen markkinoille vie noin 5–10 vuotta.

Ainetta on kehitetty Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteistyönä.

Yliopistot ovat saaneet tutkimukseen Tekesiltä yhteensä 530 000 euroa.