"Tämä ei ole nopeasti ohi menevä rintama, vaan pitkäkestoinen" – Sähköyhtiöt varautuvat huomiseen myrskyyn

Kovimmat puuskat saavuttavat Pohjanmaan rannikon huomenna iltapäivällä, Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi sanoo. Myrsky tarkoittaa puustovaurioita ja sähkökatkoja, sähköyhtiöistä kerrotaan.

Kotimaa
Myrskyävä meri.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Sähköyhtiöissä varaudutaan paraikaa huomisen Valio-myrskyn (siirryt toiseen palveluun) aiheuttamiin mahdollisiin sähkökatkoihin.

Yle Uutisten tekemän soittokierroksen mukaan esimerkiksi Eleniassa ja Vaasan Sähkössä aiotaan varata riittävä määrä henkilöstöä huomisia sähkökatkoja silmällä pitäen.

Mikkelin ympäristössä Järvi-Suomen Energiassa sen sijaan ollaan "seurantalinjalla", käyttöpäällikkö Mika Huttu kuvailee Ylelle.

– Katsomme huomisen päivän aikana, miten tilanne kehittyy. Nostamme valmiuksia sitä mukaa kuin tarvetta on.

– Jos myrsky tulee ja niinkin voimakkaana [kuin on ennustettu], se tekee silloin pahaa jälkeä. Puissa on lehtiä eli tuulikuormaa on paljon. Viime aikoina on myös satanut reippaasti, maa on kostea. Silloin tulee varmasti ongelmia, Huttu sanoo ja toteaa, että jos sääennusteet eivät perjantaihin mennessä muutu, Järvi-Suomen Energiassa saatetaan nostaa varautumista suurhäiriötilaankin asti.

Myrskystä ennustetaan pitkäkestoista

Tämänhetkisen ennusteen mukaan kovimmat tuulenpuuskat ovat ensiksi Pohjanmaan rannikolla, Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi kertoo. Ne saavuttavat mantereen perjantaina iltapäivällä.

Iltapäivän kuluessa ja illalla tuulialue siirtyy rannikolta sisämaahan, koko Oulun eteläpuoliseen Suomeen, Kotakorpi sanoo.

Jos myrsky tulee ja niinkin voimakkaana kuin on ennustettu, se tekee pahaa jälkeä.

Mika Huttu

Joensuun seudulla tuulten on määrä laantua ylihuomenna lauantaiaamuna.

– Sähkökatkojen kannalta oleellista on, että myrsky kestää niinkin kauan. Niitä voi tulla koko ajan lisää eli sitä mukaa kuin niitä korjataan, Kotakorpi toteaa.

Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas on samoilla linjoilla. Hän arvioi, että haasteeksi muodostuu juuri se, että myrsky on pitkäkestoinen.

– Pohjanmaan maakunnassa ja Keski-Suomessa odotettavissa on jopa 25 metriä sekunnissa ylittäviä tuulen nopeuksia. Se tarkoittaa puustovaurioita ja sähkökatkoja.

– Tämä ei ole nopeasti ohi menevä rintama, vaan pitkäkestoinen. Puhutaan jopa puolesta vuorokaudesta. Käytännössä se tarkoittaa, että sitä mukaa kuin sähkökatkoja saadaan korjattua, niitä tulee koko ajan lisää, Kuusela-Opas vahvistaa.

"Kodeissakin kannattaa ottaa huomioon"

Savon Voima Verkko kertoo tiedotteessaan, että se varaa sähköverkon korjaustöihin oman henkilöstönsä lisäksi resursseja kaikilta kumppaneiltaan, mukaan lukien helikopteripartioinnin ja metsurityöt.

Sitä mukaa kuin sähkökatkoja saadaan korjattua, niitä tulee lisää.

Heini Kuusela-Opas

Myös Caruna on viestintäjohtaja Henna Tuomisen mukaan lisännyt reagointivalmiuttaan kaikilla alueillaan, esimerkiksi Joensuussa ja Pohjois-Suomessa.

Elenian Kuusela-Opas sanoo, että sään ääri-ilmiöt ovat toistuneet viime vuosina niin usein, että yhtiöllä on jatkuva valmius laajamittaistenkin sähkökatkojen korjaamiseen. Elenia toimii muun muassa Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Hämeessä, Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Perjantainen myrsky on kuluvan syksyn ensimmäinen, joka vaatii valmistautumista, Vaasan Sähkön käyttöpäällikkö Petter Södergran toteaa.

– Esimerkiksi keväällä näitä tapauksia oli aika paljonkin, melkein joka toinen viikko. Kaikki on säätilanteesta kiinni, Södergran sanoo.

– Todennäköisesti tämä sijoittuu nyt viikonlopun alkuun, Heini Kuusela-Opas huomauttaa ja jatkaa:

– Tämä kannattaa ottaa kodeissa ja perheissäkin ihan arkisena asiana huomioon. On hyvin mahdollista, että viikonloppu alkaa eteläisessäkin Suomessa sähköttä.