SDP ottaisi varat junaliikenteeseen autoverosta

Valtiovarainministeri Alexander Stubbin mukaan hallitus ei poukkoile, joten hän tyrmäsi SDP:n ehdotuksen saman tien eduskunnan kyselytunnilla.

politiikka
Taajamajuna pysähtynyt Riihimäen asemalle
Valtion ostopalvelusäästöjen takia useita junareittejä ollaan lakkauttamassa. Miki Wallenius / Yle

Hallituksen kaavailemaa autoveron alennusta voitaisiin pienentää ja saada näin kokoon tarvittavat 15 miljoonaa junaliikenteeseen, ehdottivat sosiaalidemokraattien uusmaalaiset edustajat Maarit Feldt-Ranta ja Antti Lindtman tänään torstaina eduskunnan kyselytunnilla.

Junaliikenteeseen kaavailtujen säästöjen myötä on loppumassa niin Y-juna Uudellamaalla kuin kolme kaukojunareittiä: Joensuu-Nurmes, Tampere-Keuruu ja Jyväskylä-Haapamäki-Seinäjoki. Lisäksi Pieksämäki-Joensuu-reitti lyhennetään reitiksi Pieksämäki-Varkaus.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) vastasi, ettei hallitus poukkoile, joten se ei tee SDP:n ehdottamia muutoksia.

Maarit Feldt-Ranta (sd.) kysyi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriltä (kesk.), ymmärtääkö ministeri junayhteyksien kohtalosta huolestuneiden ihmisten huolen.

– Ymmärrän erittäin hyvin näiden ihmisten huolen. Tehtävä on ollut leikata joukkoliikenteestä 15 miljoonaa euroa, Berner perusteli.

Liikenne säilyy ministerin mukaan ostoliikenteen säästöistä huolimatta osin korvaavalla juna- ja bussiliikenteellä. Berneriltä ei kuitenkaan irronnut kyselytunnilla selkeää vastausta esimerkiksi kysymykseen, kuka liikennöi Joensuun ja Nurmeksen välistä junaliikennettä ensi maaliskuun jälkeen.

Berner painotti kyselytunnilla, ettei VR:ää olla yksityistämässä, vaan nyt on tarkoitus poistaa VR:n yksinoikeutta reiteillä, joissa liikenne on nyt loppumassa valtion säästäessä ostopalveluista.

Ostoliikenteen lakkautus ei tarkoita, että kaikki liikenne lakkaa.

Anne Berner

– Ostoliikenteen lakkautus ei tarkoita, että kaikki liikenne lakkaa. Näin saadaan parempaa palvelua ilman veronmaksajien rahoja, ministeri Berner uskoo.

– Huolehdimme, että Suomi pysyy asuttuna. Ratkaisuksi ei tule veronkorotusta, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) komppasi.

Pääministeri: Asukkaista tyytyväisiä

Pääministerin mukaan lakkautettavien reittien osalta uusia kiinnostuneita toimijoita on ilmoittautunut.

– Uskon, että ratkaisu löytyy ja lakkautettujen reittien varrella asuvat ovat tyytyväisiä, Sipilä sanoi.

Antti Rinne (sd.) syytti Sipilän murskaavan suomalaista yhteiskuntaa ja muuttavan sen markkinavoimien temmellyskentäksi.

– En ymmärrä, miten tämä murskaisi hyvinvointiyhteiskuntaa. Pidän tätä päinvastaisena kehityksenä, Sipilä vastasi viitaten mahdollisen yksityisen toimijan tuloon junaliikenteeseen.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen puolestaan epäili, että kyse on uudesta valtion tuesta yksityiselle toimijalle.