1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Joku piirtää linja-autoihin kirjaimia violetilla tussilla – kymmeniä saman firman busseja sotkettu

Tuntematon mies on sotkenut kesästä lähtien lähes 30 saman yrityksen linja-autoa. Yrityksen mukaan linja-autojen puhdistaminen on maksanut jo tuhansia euroja.

Kotimaan uutiset
töhritty bussin kylki.
Tussin jälki näyttää kuvassa mustalta, mutta linja-autoyhtiön mukaan tummanvioletin värin erottaa lähempänä selvästi.Etelä-Suomen linjaliikenne Oy

Kouvolassa liikkuva mies on aiheuttanut kesästä lähtien kosolti harmia kaupungissa toimivalle linja-autoyritykselle. Mies on töhrinyt tähän mennessä kaikkiaan 27 Etelä-Suomen linjaliikenteen bussia.

– Kaikista on tehty rikosilmoitukset. Nyt olemme lisänneet valaistusta ja kameravalvontaa, ja vartija käy paikalla useita kertoja yön aikana. Saa nähdä, miten se puree, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Kai Honkanen.

Kaikki sotkemiset ovat tapahtuneet aamuyöstä Kouvolan Harjunpään varikolla. Töhrijä on käynyt paikalla seitsemän kertaa. Viimeksi hän jätti jälkeensä viisi sotkettua autoa reilu viikko sitten. Jälki on aina samanlaista ja kuvio ulottuu parin-kolmen metrin leveydelle auton kyljessä.

– Olen nähnyt kuvia, joista erottuu M- ja N-kirjaimia. Ehkä siinä on tekijän mielestä jokin tägi, mutta ei se minun silmääni kovin taiteelliselta näytä. Ne näyttävät enemmänkin töhryiltä, Honkanen toteaa.

Olen nähnyt kuvia, joista erottuu M- ja N-kirjaimia.

Kai Honkanen

Yhtiöstä kerrotaan, että tekijällä on käytössään aina sama tummanvioletti tussi. Hänellä myös on tapana merkitä jokaisen töhrimänsä bussin oveen puumerkki DDN ja hymynaama.

Busseja pidetty ajossa

Yhtiö on joutunut pitämään sotkettuja linja-autoja myös ajossa, koska niitä on töhritty useita kerralla. Sotkujen siivoaminen on tullut linja-autoyhtiölle kalliiksi. Yhden linja-auton puhdistaminen kestää noin kolme tuntia ja maksaa lähemmäs 300 euroa.

– On käytettävä vahvoja liuottimia, joten maalipinta menee pilalle ja se pitää uusia. Tekijälle tulee tuhansien eurojen lasku, kun hän jää kiinni.

Honkaselle ei ole tietoa, miksi tekijä on valinnut kohteekseen nimenomaan yhden yhtiön linja-autot.

– En tiedä, onko sinne sitten helppo tulla. Vieressä menee kävelytie eikä varikon suojana ole aitaa, mutta ei sekään toisaalta mitään estäisi. Aidasta pääsee yli tai ali. Jännä valinta. Sitä emme tiedä, kantaako joku meille kaunaa jostakin.

Kaikki sotketut autot ovat sijainneet samoilla nurkilla varikon päädyn tuntumassa.

– Nyt pidämme ulkona vanhempaa kalustoa. Siiistimmät autot pyritään pitämään sisätiloissa.

Pakkomielle?

Linja-autoihin kohdistuu Honkasen mukaan satunnaista ilkivaltaa. Tilanne on poikkeuksellinen.

Tekijälllä täytyy olla joku fiksaatio.

Kai Honkanen

– Tietääkseni tällainen on tosi harvinaista. En muista, että missään olisi tehty sarjatyönä tällaista sotkemista. Murtoja on joskus, mutta hyvin harvoin.

Honkanen uskoo, että tekijällä on jonkinlainen pakkomielle linja-autoihin.

– Tämä alkaa olla sillä tasolla, että tekijälllä täytyy olla joku fiksaatio. Ehkä hänellä on vain tarve jatkaa, kun on saanut paljon julkisuutta eikä ole jäänyt kiinni.

Töhryistä ovat uutisoineet syksyn mittaan Kouvolan seudulla ilmestyvät lehdet.

Valvontakamera on napannut tekijästä kuvan, jossa näkyy pyörällä varikolta pois ajava, huppariin pukeutunut mies. Poliisi on julkaissut kuvan ja kaipaa silminnäkijähavaintoja tekijästä.

Lue seuraavaksi