1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Oregonin veriteko oli USA:n 45. kouluampuminen tänä vuonna

Uutinen toistuu miltei kerran kuussa: yhdysvaltalaisessa koulussa on ammuskeltu. Joukkompumiset ovat yleistyneet myös muuten, ja tästä vuodesta on tulossa Yhdysvaltain pahin.

Ulkomaat
Pikkupoika kantaa pimeässä kynttilälyhtyä.
Oregonilaisen Roseburgin asukkaat järjestivät kynttiläkulkueen kouluammuskelun uhrien muistoksi. Gary Breedlove / EPA

Kahdeksan vuotta sitten Yhdysvaltain historian verisimmästä kouluammuskelusta hengissä selvinneen Colin Goddardin sanoin Yhdysvallat on ainoa länsimaa, jossa kouluampumisesta puhuvalta kysytään: "Mikä niistä?" Presidentti Barack Obama puolestaan sanoi Oregonin tapahtumien jälkeen, että ampumisista on tullut lähestulkoon rutiinia.

Molemmille kommenteille on vahva pohja: torstainen kouluampuminen Oregonissa oli jo 45. tänä vuonna. Joukkoampumisia on ollut tänä vuonna 294, laskee yhdysvaltalainen verkkosivu Shootingtracker (siirryt toiseen palveluun). Sen määritelmän mukaan joukkoampumiseksi lasketaa tapaukset, joissa kuolee tai loukkaantuu neljä tai useampia.

Yhdysvaltain viranomaisten tuorein tilasto ampumalla tapetuista on toissa vuodelta. Kun näiden 11 208 vainajan lisäksi lasketaan kaikki ne, jotka ovat kuolleet vahingonlaukauksista tai tehneet itsemurhan ampumalla, vuoden luku ylitti 33 000.

Lapset ovat vaarassa myös koulumatkalla

Toissa vuoden tilasta on synkkä, mutta tästä vuodesta on tulossa ennätys. Tähän mennessä Yhdysvalloissa on ammuttu jo lähes kymmenen tuhatta ihmistä, heistä neljännes lapsia tai teini-ikäisiä.

Ei yllättäne, että luvut ovat suurimpia osavaltioissa, joissa ase on helpoin ostaa. Kuitenkin vain muutama osavaltio on ilman merkintää Everytown Gun Safety (siirryt toiseen palveluun) -kansalaisjärjestön kartalla. Järjestö perustettiin Sandy Hookin alakouluun tehdyn iskun takia vuonna 2013.

Vaikka omassa koulussa ei ammuskeltaisikaan, lapset altistuvat aseväkivallalle koulunsa ympäristössä. Urban Insitute (siirryt toiseen palveluun) -yritys tutki yhtä ainutta koulualuetta pääkaupungissa Washingtonissa yhden kouluvuoden ajan. Tulokseksi saatiin, että 300 metrin säteellä alueen kouluista oli ammuttu kaikkiaan 336 laukausta.

Lue seuraavaksi