1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Näkökulma: Miksi Yhdysvaltain aselakien kiristäminen ei onnistu?

Yhdysvalloissa kansalaisten enemmistö haluaa tiukempia aselakeja. Obama vetoaa poliitikkojen vastuunkantoon, mutta aselakien tiukentaminen kongressin kautta on nykyoloissa mahdoton tehtävä.

Ulkomaat
Reijo Lindroos
Yle

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman kasvoilta paistaa sekä järkytys että turhautuminen. Jälleen on tehty joukkosurma yliopistolla, tällä kertaa Oregonissa.

Obama vetoaa kaikkiin poliittisiin päättäjiin: vastuu on meidän. Löysät aselait ovat poliittinen valinta, joka mahdollistaa joukkosurmat lähes kuukausittain. Niistä ja niiden raportoinnista on tullut rutiinia.

Vuonna 2012 Newtonin peruskoulussa Connecticutissa ammuttiin kuoliaaksi 20 lasta ja kuusi aikuista. Tuon järkyttävän veriteon jälkeen Obaman hallinto ryhtyi ponnella ajamaan aselakien kiristämistä.

Tavoitteena oli laajentaa asetta ostavien taustatarkastukset ja kieltää rynnäkköaseet. Tätä varten Obama antoi kongressille esitykset aselakien tiukentamisesta.

Keväällä 2013 kaikki esitykset aselakien kiristämisestä kaatuivat kongressin äänestyksissä. Republikaanit olivat yhdessä rintamassa aselakien tiukennuksia vastaan. Heidän linjalleen tuli myös muutama konservatiivinen demokraatti.

Parin vuoden takaiset äänestykset aselaeista olivat karvas pettymys presidentti Obamalle. Mielipidetiedustelujen mukaan selvä enemmistö kansasta haluaisi tiukentaa aseiden hallussapitoa koskevia määräyksiä, mutta lakeihin ei muutoksia synny millään ilveellä.

Parin vuoden takaiset äänestykset aselaeista olivat karvas pettymys presidentti Obamalle

Kongressissa aselakien tiukentamista vaikeuttaa lainsäädäntö. Senaatissa lakien muuttaminen vaatii taakseen 60 senaattoria sadasta. Tässä kongressissa republikaaneilla on selvä enemmistö molemmissa kamareissa.

Lupa kantaa asetta kumpuaa Yhdysvaltain perustuslaista. Erityisesti republikaanien piirissä on vahvana aatesuunta, joka asettaa vapauden ihmisen toiminnan korkeimmaksi päämääräksi. Tuohon ideologiaan ei sovi liittovaltion puuttuminen kansalaisten asehankintoihin.

Taustalla häärii myös vahva aseenkantajien etujärjestö, Kansallinen kivääriliitto NRA. Kivääriliitto seuraa tarkasti, miten poliitikot aseasioissa äänestävät. Vaalien lähestyessä NRA pitää huolen, että se antaa tarkat äänestysohjeet kansalaisille.

Presidentti Obaman virkakaudella on tehty viitisentoista useita kuolonuhreja vaatinutta joukkosurmaa. Harva se kuukausi, kuten Obama asian ilmaisi.

Mitä Obama nyttekee aselakien kiristämiseksi? Hän vaatii yleistä vastuuntuntoa, mutta uusia lakiesityksiä aseiden hallussapidon rajaamiseksi ei ole luvassa. Kongressissa on vahva republikaanienemmistö, eikä aselakien tiukentamista koskevilla esityksillä ole mitään mahdollisuuksia mennä läpi.

Obama vaatii yleistä vastuuntuntoa, mutta uusia lakiesityksiä aseiden hallussapidon rajaamiseksi ei ole luvassa

Uudet kongressi- ja presidentinvaalit ovat ensi vuoden marraskuussa. Kongressivaaleissa aselait eivät ole koskaan nousseet keskeiseksi vaaliteemaksi eikä näin käy myöskään ensi vuonna.

Presidentinvaalissa tilanne saattaa olla toinen. Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Hillary Clinton sanoi eilen, että hän haluaa uudistaa aselait. Tuon tavoitteen edistämisen tiellä on vielä yksi kynnys. Ensin pitäisi tulla valituksi Yhdysvaltain presidentiksi.

Reijo Lindroos
Kirjoittaja on Ylen erikoistoimittaja, joka työskenteli vuosina 1997-2002 Yleisradion Yhdysvaltain kirjeenvaihtajana

Lue seuraavaksi