Fici-Copyn miljoonien eurojen kavallus- ja lahjontasyyte päätymässä viimein oikeuteen

Vuosia jatkunut tutkinta Fici-Copy-kopiokoneyrityksestä on viimein päätymässä oikeuteen. Syyttäjä Jari Auvinen Salpausselän syyttäjänvirastosta kertoo, että syytteet asiasta alkavat olla valmiina ja hän lähettää haasteet Kanta-Hämeen käräjäoikeuteen alkuviikosta.

Kotimaa
Kopiokone.
Miki Wallenius / Yle

Syyttäjä antaa käräjäoikeudelle päätekijän osalta tuomioesityksen. Reilun vuoden ajan voimassa ollut laki mahdollistaa menettelyn, jossa syytetty tunnustaa rikoksen ja syyttäjä yhdessä syytetyn kanssa sopivat tuomiosta. Oikeus on lain mukaan pääsääntöisesti velvoitettu esitettyyn tuomioon, jos kaikki sen ehdot täyttyvät.

Syytteen saa myös kaksi muuta henkilöä. Heidän kohdallaan syytäjä noudattaa normaalia oikeusmenettelyä. Myös nämä haasteet syyttäjä toimittaa käräjäoikeuteen alkuviikosta. Syyteharkinnassa on ollut mukana toistakymmentä henkilöä, joista kolme joutuu vastaamaan teoistaan oikeudessa.

Pitkä ja monimutkainen tutkinta kesti kauan

Poliisi sai tutkittavakseen Fici–Copyn tapauksen vuonna 2011. Juttuun liittyi epäilyjä petoksista, kavalluksista ja lahjonnasta sekä lahjonnan vastaanottamisista. Poliisi arvioi tuolloin, että epäiltyjen talousrikosten aiheuttamat vahingot uhreille nousevat kuudesta lähes 12 miljoonaan euroon. Vahingonkärsijöitä oli kolmisenkymmentä.

Juttu siirtyi poliisilta syyttäjälle vuonna 2014. Syyttäjä sai poliisilta kymmeniä tuhansia pöytäkirjasivuja. Määrä kuvaa tutkinnan laajuutta. Osa epäilyistä ehti vanhentua tutkinnan aikana.

Syyttäjänvirastoon juttu jumittui turhan pitkäksi ajaksi johtuen erityisesti siitä, että jutun syyttäjä vaihtui kahteen otteeseen. Nyt viimein kolmas syyttäjä, Jari Auvinen, on saanut työn päätökseen ja asia etenee oikeuteen.

Kauanko oikeus mahdollisine valituksineen tapauksia käsittelee, on toinen asia, mutta lienee selvää, että mahdolliset tuomiot lievenevät pitkän käsittelyajan vuoksi.