Valtion rahoitus Soklille rauennut

Valtion osallistuminen Soklin kaivoksen maantieyhteyksien rakentamiseen on rauennut toistaiseksi. Syy on liikenneministeriön mukaan kaivosyhtiön Yaran päätös jäädyttää Soklin kaivosinvestointi toistaiseksi. Valtion ensi vuoden talousarviossa Sokliin aiotut rahat käytetään valtiontalouden tasapainottamiseen.

Kotimaa
Soklin kyltti
Soklin kaivokseen on kohdistunut toiveita voimakkaassa etunojassa. Tapani Leisti / Yle

Sokliin on odotettu fosforikaivosta jo puoli vuosisataa. Norjalainen lannoiteyhtiö Yara on jo kolmas yritys joka empii vuosikausia investointia. Aiemmat jahkailijat ovat olleet Rautaruukki ja Kemira.

Viime kuun puolivälissä Yara tiedotti tehneensä alustavan keskeytyspäätöksen Soklin kaivoshankkeen kehittämisestä. Syyksi sanottiin, että kaivoksen ennakoitavissa oleva kannattavuus ei vastaa Yaran vaatimuksia. Samaan hengenvetoon Yara ilmoitti vievänsä ympäristö – ja kaivoslupaprosessit loppuun ja mahdollisesti arvioivansa Soklin kannattavuuden uudelleen joskus tulevaisuudessa.

Yaran oli pakko antaa Suomen valtiolle viime syyskuun puoliväliin mennessä ilmoitus investoiko se nyt vai ei. Takaraja oli Suomen hallituksen ehto sille, että valtio maksaa Soklin kaivoksen raskaiden malmikuljetusten vaatimat tieparannukset. Sitä varten valtion ensi vuoden talousarvioon oli tulossa 39 miljoonaa euroa. Eduskuntaan lähetetystä talousarvioesityksestä Sokli-rahat on pyyhitty pois.

Vaatii uuden rahoituspäätöksen

Liikenneministeriön ylijohtaja Minna Kivimäki kertoi puhelimessa Yle Lapin uutisille, että koska Yara ei nyt investoi niin valtion mukaantulo tiehankkeisiin tältä erää on rauennut. Suomen hallituksen pitää siis tehdä uusia Sokli-rahoituspäätöksiä, jos markkina Yaran arvion mukaan muuttuu Soklin kannalta kannattavaksi ja yhtiö ilmoittaa sittenkin rakentavansa kaivoksen.

Kaikkine käänteineen Soklin aikajana kurottaa jälleen uudelle vuosikymmenelle.

Yaralla on vielä viisi vuotta oikeudet Sokliin sen jälkeen kun kaivospiiritoimitus on tehty, sanoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Ossi Leinonen Yle Lapin uutisille.

Jos Korkein hallinto-oikeus myöntää Yaralle kaivospiiripäätöksen joskus ensi vuonna niin siitä alkaa maanmittauslaitoksen vetämä kaivospiiritoimitus, jonka päättyisi ehkä joskus 2017. Kun siihen laitetaan viisi vuotta perään, ollaan 2020-luvulla ja Sokli tulisi olleeksi tapetilla jo seitsemällä eri vuosikymmenellä.