Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana potkii jazzpelkoisten kynnystä matalaksi

Ricky-Tick Big Band ja Julkinen Sana kihlasi suomirapin ja big band –jazzin keskenään kaksi vuotta sitten vähän kuin kokeillakseen, voiko tällaista edes tehdä. Erikoinen allianssi hurmasi sekä kriitikot että yleisön – etenkin keikoilla. Odotukset tänään perjantaina julkaistavalta Korottaa panoksii -kakkosalbumilta ovat kovat. Bändi itse ilmoittaa pistävänsä musiikilliset raja-aidat säpäleiksi.

musiikki
Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana
Ville Juurikkala/Sony Music

Nosturin lattialla on viime päivän hierottu levynjulkaisukeikkojen koreografiaa kuntoon; paljon pienempään tilaan ei 22-henkinen joukkue sovi. Ricky-Tick Big Band ja Julkinen Sana tarkoittaa 17 soittajaa, kolmea räppäriä ja kahta teknikkoa, joten pelkästään treeniaikatauluista sopiminen on uuvuttavaa logistista tetristä.

Kaksikymmenhenkinen bändi tarvitsee kohtalaisesti tilaa treenatakseen.
Kaksikymmenhenkinen bändi tarvitsee kohtalaisesti tilaa treenatakseen.Yle

Yhtyeen isä ja nokkamies Valtteri Pöyhönen huokaa, että lankapuhelinten aikakaudella hän olisi luultavasti jo luovuttanut. Soittajista monet ovat omien kokoonpanojensa keulakuvia ja kiinni muissakin projekteissa, mikä ei helpota säätämistä. Monelle nuorelle muusikolle kuvio kuitenkin tarjoaa näytön paikkoja; joka soittaja tarvitsee tuuraajan. Pöyhönen haluaa suosia aloittelevia jazzmuusikoita silloin kun mahdollista on, mutta helpolla heitä ei päästetä.

– Tällä bändillä on armoton asenne. Kun soitetaan, niin sitten soitetaan. Tänne pitää tulla samalla asenteella; ei voi tulla vähän soittaan, pitää aina soittaa täysii.

Ricky-Tick Big Bandissä on 13 torvea. Tässä niistä neljä.
Ricky-Tick Big Bandissä on 13 torvea. Tässä niistä neljä.Yle

Rapin ja big band -jazzin kihlaus oli aikanaan monen mielestä epäpyhä liitto,mutta nyrpistely on karissut matkalla. Etenkin livenä bändin energia on omaa luokkaansa ja se on tuonut uutta yleisöä elitistisessä maineessa olleelle genrelle. Vannoutuneena jazzmiehenä Pöyhösellä onkin paitsi taiteellinen niin myös kasvatuksellinen agenda. Porttiteoria toimii myös musiikissa.

– Mulle on suurin juttu, että esimerkiksi rockfestareilla uudet ihmiset, jotka ei tunne genreä tulee vaan keikalle ja kokee tämän. Meillä on tarjota heille jotain uniikkia, jota ei oikeesti tehdä missään muualla. Joku freejazz ei välttämättä kaikille avaudu, mutta big band -perinteen, swingperinteen kautta pystyy ehkä jossain vaiheessa ajautumaan abstraktimmalle alueelle.

Ikkunoita on auennut myös toiseen suuntaan.

– Meidän myötä aika monet vanhemmat jazzihmiset päätyi kuuntelemaan rappia ensimmäistä kertaa, tavoite on lyödä musiikilliset raja-aidat säpäleiksi.

Sana sai lisää tilaa

Valtteri Pöyhönen Ricky-Tick Big Band
Valtteri Pöyhönen on bändin nokkamies, säveltäjä, sovittaja, kitaristi ja kosketinsoittaja.Yle

Ensimmäinen yhteislevy, toissavuonna ilmestynytBurnaa oli Pöyhösen kätilöimä kokeilu, jota käynnistettäessä kukaan ei tiennyt vielä, seuraakojatkoa. Nyt joukko on hioutunut tiiviiksi ryhmäksi; ystäväporukaksi, joka nauttii yhdessä soittamisesta. Tällä kertaa Pöyhönen tiesi mitä tahtoi jo sävellystyön alussa.

– Uuden levyn tekoprosessi oli kiteytyneempi, tiesin nyt jo ideavaiheessa paremmin, miltä tämä soundaa.

Julkinen Sana -kolmikko, eli räppärit Karri "Paleface" Miettinen, Tommi Lindgren ja Lasse "Redrama" Mellberg istuivat Pöyhösen kotisohvalla Berliinissä jo pian joukkueen ensimmäisen kesäkiertueen jälkeen. Uuden levyn materiaalia mietittiin pitkällä kaarella jo senkin vuoksi, että big band -sovitusten tekeminen on hidasta ja työlästä.

Tällä bändillä on armoton asenne. Kun soitetaan, niin sitten soitetaan.

Valtteri Pöyhönen, jazzmuusikko

Suuri osa sanoituksista syntyi Pöyhösen iskemästä kipinästä; musiikillisesti laveasta pensselistä, tuumii Miettinen.

– Viimeksi me tavallaan räpättiin valmiiden teosten päälle, nyt me on yhdessä suunniteltu sitä, miten biisit soi. Me kuunneltiin katkelmia ja oltiin että hmm, nyt kuulostaa just tietyltä teemalta. Sävellyksissä on eri tempoissa menevää modernia rappia, popvaikutteita, soulia, rhythm and bluesia; entistä rikkaampaa sävelkieltä. Jotenkin vokaaleille on tullut enemmän tilaa tällä kertaa.

Big band -perinteeseen ja estetiikkaan ei hirttäydytty myöskään miksausvaiheessa.

– Tää levy on miksattu niin kuin rap-levy; bassot ja rummut bängää.

Tommi Lindgren, Paleface ja Redrama treenaamassa Nosturissa.
Tommi Lindgren, Paleface ja Redrama treenaamassa Nosturissa.Yle

Lämminhenkistä nokkapokkaa

Monelle kokoonpanolle kakkoslevy on vaikea paikka, mutta Miettisen mielestä Ricky-Tick Big Bandin & Julkisen Sanan kohdalla tilanne on täysin päinvastoin. Säveltäjän määrätietoisuus helpotti luomisen tuskaa ja räppäritrion keskinäinen kemia oli löytänyt jo uomansa.

– On hienoa työskennellä sellaisten tyyppien kanssa kuin Tommi Lindgren ja Redrama; me nokitellaan toisiamme positiivisessa hengessä. Välillä on ollut pakko todeta, että "back to the drawing board", kun on kuullu, mitä toinen kaveri siihen sylkee.

Välillä on ollut pakko todeta, ett "back to the drawing board", kun on kuullu, mitä toinen kaveri siihen sylkee

Karri "Paleface" Miettinen, rap-artisti

Redrama niittaa edellislevyn_ Rakkaudella vihaajille_ -biisissä sekä Miettisen että Lindgrenin "Amnestyn pojiksi" ja varsinkin Palefacen tuotannossa yhteiskunnallisuus kuuluu lyriikoissa. Korottaa panoksii -albumi ei kuitenkaan yritä pelastaa maailmaa.

– Eka sinkku, _Talutushihnassa (siirryt toiseen palveluun)_on aika kepeä, hauskakin ihmissuhdejuttu, mutta kyllä näissä lyriikoissa on tasoja, henkilökohtaista kelaa ja syvällisiäkin teemoja. Eikä mun omillakaan levyillä kaikki ole raskasta poliittiista julistusta; siellä on pieniä arkisia asioita.

Treenikausi huipentuu viikon päästä lauantaina kahteen levynjulkaisukeikkaan Kulttuuritalolla. Toinen niistä on jo myyty loppuun. Koko orkesteri kuopii jo maata malttamattomana pääsemään yleisön eteen.

– Nyt on kyllä mahtava fiilis. Sektiot on taimissa kuin kellotaulut.