Poliisi otti haulikkomiehen kiinni lahtelaisbaarissa

Päihtynyt mies kantoi haulikkoa kitaralaukussa. Ase oli purettuna osiin, eikä tilanteessa ollut välitöntä vaaraa. Miestä epäillään ampuma-aserikoksesta.

Kotimaa

Hämeen poliisi otti perjantain ja lauantain välisenä yönä kiinni päihtyneen miehen, jolla oli baarissa mukanaan haulikko. Ase oli osiin purettuna kitaralaukussa. Ilmoituksen miehestä teki muu baariseurue.

Poliisi sai ilmoituksen haulikkomiehestä hieman ennen kahta yöllä. Poliisi tavoitti etsimänsä miehen Metsäpellon kaupunginosassa sijaitsevan ravintolan edustalta. Ase oli miehen hallussa kiinniotettaessa.

Miestä epäillään ampuma-aserikoksesta. Epäilty on kiinniotettuna, mutta häntä ei ole vielä voitu kuulustella, koska hän on ollut vahvasti humalassa. Poliisilla ei ole vielä varmuutta esimerkiksi siitä, onko miehellä lupa aseeseen.

Poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että tilanteesta ei aiheutunut suoranaista vaaraa sivullisille.

– Aina kun ampuma-ase on kuvassa mukana, tilanteessa on riskinsä, muistuttaa vanhempi konstaapeli Esa Mäkelä Hämeen poliisilaitokselta.

Hämeen poliisi kohtaa aseistautuneita ihmisiä muutamia kertoja joka kuukausi. Useimmin aseita löytyy ajoneuvojen pysäyttämisten yhteydessä. Ravintoloissa aseita havaitaan harvemmin.

– Kyllähän tuolla yössä kaikenlaisia kulkijoita liikkuu, eikä esimerkiksi käsiaseita välttämättä edes nähdä, vanhempi konstaapeli Mäkelä kertoo.