MSF: Pommitus jatkui, vaikka sairaalan työntekijä soitti Natolle hätäpuhelun

Kunduzin sairaalan hätääntyneet työntekijät soittivat Natolle heti ensimmäisen pommin pudottua, mutta kuolettavat ilmaiskut vain jatkuivat, Lääkärit ilman rajoja -järjestö kertoo.

Ulkomaat
Romahtahtaneita seinä ja kyteviä kekäleitä
Pommituksessa vaurioitunut sairaala. MSF

Yölliset ilmaiskut järjestön Kunduzissa sijaitsevaan sairaalaan eivät lakanneet, vaikka sairaalan työntekijät soittivat Natolle vain muutamia minuutteja ensimmäisen iskun jälkeen.

Iskut jatkuivat yli puoli tuntia sen jälkeen, kun amerikkalaiset ja afganistanilaiset sotilasviranomaiset olivat saanet ilmoituksen asiasta, Lääkärit ilman rajoja (Médecins Sans Frontièrs) -järjestö kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Iskussa kuoli ainakin 16 järjestön työntekijää ja lähes 40 ihmistä loukkaantui vakavasti.

Nato on myöntänyt, että sairaala on saattanut joutua iskujen kohteeksi. Yhdysvallat suoritti pommitusten tapahtumahetkellä iskuja alueella.

Pommitus kesti tunnin hätäpuhelun jälkeen?

MSF:n edustaja kertoo puolestaan uutistoimisto Reutersille, että pommitukset olisivat jatkuneet lähes tunnin ensimmäisen hätäpuhelun jälkeen.

Nimettömänä esiintyneen edustajan mukaan ensimmäinen pommi osui sairaalaan lauantaina aamuyöllä kello 2.10. Sairaalan työntekijä oli soittanut Naton viranomaisille Kabuliin yhdeksän minuuttia iskun jälkeen. Toinen soitto tehtiin sotilasviranomaisille Washingtoniin muutama minuutti ensimmäisestä puhelusta.

Edustajan mukaan pommitukset jatkuivat lähes tunnin ajan, kello 3.13 asti.

"Kaikki osapuolet tiesivät sairaalan sijainnin"

Lääkärit ilman rajoja -järjestö tuomitsee iskut ja vaatii pikaista selvitystä lauantaiyön tapahtumista.

MSF painottaa, että sairaalan sijainnista oli annettu tarkat GPS-sijaintitiedot sekä Kabulin että Washingtonin sotilasviranomaisille useita kertoja viimeisten kuukausien aikana.

Viimeksi sijaintitiedoista oli kerrottu tiistaina 29. päivä syyskuuta.

Päivää aikaisemmin Taliban-kapinalliset hyökkäsivät Kunduziin ja pitivät yli 300 000 asukkaan kaupunkia vallassaan neljä päivää.

Lähteet: Reuters, Médicins Sans Frontièrs.