Poliisi taltutti kaksi mielenosoittajaa Helsingin mielenosoituksissa – katso video

Poliisi otti kiinni kaksi mielenosoittajaa toisen mielenosoitusmarssin alkuvaiheissa. Kiinni otetut tulivat mielenosoittajien kulkueen eteen.

Kotimaa
Poliisiautoja Rautatieaseman edessä.

Poliisi on taltuttanut kaksi nuorta aikuista pakolaismielenosoituskulkeen alkumetreillä. Nuoret aikuiset juoksivat rasismia vastustavan kulkueen eteen rautatieaseman kohdalla Helsingin Kaivokadulla.

Silminnäkijän mukaan aikuiset juoksivat kadulle ennen kulkueen saapumista. Silminnäkijän mukaan juoksijat tulivat hitaasti ajavan poliisiauton eteen, joka jatkoi pysähtymättä matkaansa. Paikalle tuli nopeasti lisää ihmisiä ja lukuisia kulkuetta seuranneita poliiseja.

Poliisi otti välikohtauksen yhteydessä kiinni kaksi henkilöä.

Helsingissä on ollut tänään kaksi pakolaismielenosoitusta. Toisessa vastustettiin turvapaikanhakijoiden maahanmuuttoa, toisessa kannatettiin sitä.