Hyppää sisältöön

Kadonneen rahtialuksen pelastusrengas löytyi merestä

Hurrikaani Joaquinin kulkureitille joutunut El Faro -laiva katosi torstaina Karibianmerellä.

Rahtialus El Faro. Kuva: Tote Maritime / EPA

Yhdysvaltain rannikkovartiosto on löytänyt merestä pelastusrenkaan, joka kuuluu Karibianmerellä hirmumyrskyssä kadonneeseen rahtialukseen. El Faro -laiva katosi torstaina sen jälkeen, kun se kohtasi Joaquin -hurrikaanin lähellä Bahamasaariin kuuluvaa Crooked Islandia.

Rannikkovartiosto sai alukselta hätäviestin, jonka mukaan alus on kallistunut sisälle tulleen veden vuoksi. Hätäviestin jälkeen alukseen ei ole enää saatu yhteyttä. Aluksella on 33 ihmistä.

Pelastusrengas on ensimmäinen havainto aluksesta, joka oli matkalla Floridan Jacksonvillesta Puerto Ricon San Juaniin. Rannikkovartiosto kertoo pelastusrenkaan löytyneen noin 70 mailin eli noin 110 kilometrin päästä aluksen viimeisimmästä tiedetystä sijainnista.

Etsinnät on keskeytetty yön ajaksi, mutta ne jatkuvat päivän sarastaessa sunnuntaina.