1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Skotlannissa saunottiin pronssikaudella, sauna löytyi lähes ehjänä

Orkneyn saarilta on löydetty paljon hyvin säilyneitä jälkiä kivi- ja pronssikautisesta elämästä. Nyt löytynyt sauna on arkeologisena aarteena samaa luokkaa kuin joitakin vuosia sitten maasta paljastunut hiekkakivinen "Orkneyn Venus".

Kuva: Historic Scotland

Skotlannin pohjoisilta Orkneysaarilta on löydetty yli 40 eroosion paljastamaa muinaista rakennusta, joiden joukossa on suuri harvinaisuus: pronssikautinen sauna. Erikoista on myös saunarakennuksen säilyminen tähän päivään lähes täysin ehjänä.

Poikkeuksellinen rakennus kuului nykyisessä Noltlandissa Westrayn saarella 3 000–4 000 vuotta sitten eläneelle yhteisölle. Rakennusten lisäksi alueelta löytyi heidän peltojaan ja hautausmaitaan.

Tutkijat arvelevat, että hikimajaa käytettiin samaan kuin saunaa Suomessa: siellä käytiin puhdistumassa, hoitamassa terveyttä, synnyttämässä ja pesemässä vainajat. Ennen muuta kyseessä lienee kuitenkin ollut paikka, jossa hikoiltiin siirtymäriittien ja muiden seremonioiden nimissä, tutkijat sanovat.

– Upeasti säilyneellä alueella on paljon kiehtovia johtolankoja, joiden perusteella rakennus oli yhteisölle keskeinen. Se oli suuri, ja siinä oli useita kammioita sekä iso vesisammio, jossa luultavasti lämmitettiin vettä höyryäväksi, kertoo Rod McCullagh Historic Scotland (siirryt toiseen palveluun) -virastosta. 

Puhtaaksi myös rituaalisesti

Tutkijat ovat  kokeilujensa ja keskisaikaisen irlantilaiskirjallisuuden perusteella tulleet aiemmista hikimajalöydöistä siihen tulokseen, että vesi saatiin lämpimäksi kuumentamalla kiviä uunissa ja panemalla ne sitten vesisammioon. Suurta vesimäärää tarvittiin saunomisen lisäksi muun muassa silloin, kun valmistettiin ruokaa isolle joukolle, sekä oluenpanossa ja tekstiilien valmistamisessa.

Westrayn rakennus oli kuitenkin syrjäisessä paikassa ja sisään oli vaikea päästä, joten tutkijoiden mielestä vaikuttaa siltä, ettei sinne ollut asiaa kellä tahansa yhteisön jäsenellä. Se oli tarkoitettu harvoille ja valituille, tutkijat uskovat.

Vastaavien skandinaavisten löytöjen perusteella rakennuksessa ei puhdistauduttu vain ruumiillisesti vaan myös rituaalisesti, ja siellä myös käytiin tärkeitä neuvotteluja ja solmittiin sopimuksia. Suomalaiseen korvaan se kuulostaa varsin tutulta eikä lainkaan pronssikautiselta.

Arkeologit peittelevät nyt alueen uudelleen, jotta se olisi suojassa Orkneynankaralta talvelta. Ensi keväänä saatetaan ryhtyä uusiin kaivauksiin, Historic Scotland kertoo.

Orkneyn Venus eli Westrayn vaimo löytyi vuonna 2009. Aika on kuluttanut piirteet, mutta vielä on nähtävissä, että alkuperäiset kaiverrukset olivat yksityiskohtaisia. Kuva: APA / EPA

Westrayn vaimolla on Britannian vanhimmat kasvot

Noltlandin alueella tehdyt arkeologiset löydöt kuuluvat Skotlannin kaikkien aikojen antoisimpiin. Alue oli asutettu myöhäisestä kivikaudesta pronssikaudelle.

Vuonna 2009 sieltä löytyi suoranainen aarre, "Westrayn vaimo (siirryt toiseen palveluun)", nelisenttinen hiekkakivipatsas viiden tuhannen vuoden takaa.

Vastaamatta on, oliko tuo Orkneyn Venukseksikin kutsuttu naishahmo aikalaisilleen leikkikalu, peliväline vai kulttiesine. Sillä oli joka tapauksessa yksityiskohtaisesti kaiverretut kasvot, joissa saattoi olla maalaustakin. Britanniasta ei tunneta toisia ihmiskasvoja yhtä kaukaa menneisyydestä.