1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rahtiliikenne

2 400 sotilaan harjoitus alkoi: Poriin ilmavoimien suurin kuljetuskone

Vuoden laajin ilmaoperaatioharjoitus alkoi maanantaina. Satakunnassa voi nähdä kuljetuskoneita.

rahtiliikenne
Varusmiehiä lentoaseman edessä.
Ilmavoimien vuoden 2015 pääharjoitus näkyy myös Porin lentokentälläKatja Halinen / Yle

Ilmavoimat aloitti vuoden pääharjoituksensa maanantaina. Valtakunnallisessa harjoituksessa on mukana 2 400 sotilasta ja 50 lentokonetta. Useat niistä harjoittelevat Porissa.

Harjoituksessa lennetään myös matalilla korkeuksilla ja melu voi aiheuttaa häiriöitä.

Koneet poistuvat Porista perjantaina.

Everstiluutnantti Joni Mahosen mukaan lentotoiminta keskittyy Keski-Suomesta Oulun korkeudelle. Satakunta on harjoitusalueen reuna-aluetta.

Ilmavoimien suurin kuljetuskone Poriin

Satakunnassa voi kuitenkin nähdä kuljetuskoneita. Poriin saapuu esimerkiksi Suomen ilmavoimien suurin kuljetuskone CASA C-295M.

Koneen siipien kärkiväli on 25,9 metriä ja pituus 24,5 metriä. Se pystyy ottamaan kahdeksan tonnin verran rahtia. Vuonna 2007 Suomessa käyttöönotetun koneen rahtitila on 13 metriä pitkä ja vajaat kaksi metriä korkea.

Porin lentoasemalla on varauduttu myös Hornetin laskeutumiseen Porin lentokentälle tankkausta varten.

Lue seuraavaksi