Suomalaisia ICT-osaajia haetaan ulkomaille – Suomessa työpaikat kiven alla

Suomen TE-toimistojen listoilla on tällä hetkellä lähes 20 000 ICT-alan työnhakijaa. Virossa on puolestaan huutava pula alan osaajista. Virolaisyritysten rekrytointikiertueella on tarjolla ainakin kymmeniä työpaikkoja ICT-osaajille.

Kotimaa
Kuvituskuvassa ohjelmointikoodia ja kädet näppäimillä.
Yle

Virolaisyritykset rekrytoivat lokakuun alussa suomalaisia ICT-osaajia Turussa, Tampereella ja Helsingissä.

Missään muussa Länsi-Euroopan maassa ei ole niin paljon ylitarjontaa ICT-osaajista kuin Suomessa.

Tomi Puranen

Esimerkiksi Varsinais-Suomen TE-toimistossa järjestettävään tilaisuuteen saapuu seitsemän virolaisyritystä.

Yritykset hakevat Suomesta erityisesti ohjelmointitaitoisia työntekijöitä. Töitä on tarjolla myös muun muassa IT-arkkitehdeille sekä erilaisiin IT-tuen tehtäviin.

Varsinais-Suomen TE-toimiston EURES-asiantuntija Tomi Puranen arvelee, että tarjolla on ainakin useita kymmeniä työpaikkoja.

Suomen ICT-markkinoilla ylitarjontaa tekijöistä

Virossa on huutava pula ICT-alan työntekijöistä.

Esimerkiksi pelialalla tarvittaisiin tekijöitä, mutta kaikista ei ole juuri niihin tehtäviin.

Tomi Puranen

– On ollut juttua sadoista työtehtävistä ja muutamien tuhansienkin työntekijöiden vajeesta, EURES-asiantuntija Tomi Puranen väläyttää.

Puranen uskoo, että suomalaiselle osaamiselle on kysyntää monestakin syystä.

– Virosta ei löydy riittävästi osaajia. Suomessa on harvinainen tilanne, sillä varmaan missään muussa Länsi-Euroopan maassa ei ole niin paljon ylitarjontaa ICT-osaajista kuin Suomessa.

– Lisäksi Suomi on maantieteellisesti hyvin lähellä Viroa, joten siksikin suomalainen työvoima varmasti kiinnostaa.

Microsoftin tilanne jarruttaa kotimaan työllistymistä

ICT-alan työpaikat ovat Suomessa kiven alla. Tomi Puranen kertoo, että TE-toimistojen kirjoilla on lähes 20 000 alan työnhakijaa.

Peliala on tyypillinen ICT-alan sektori, jolle on syntynyt opiskelijayrittäjyyttä. Osalle voisi löytyä oma polkunsa sieltäkin.

Janne Roslöf

– Työmahdollisuuksia ei kerta kaikkiaan tunnu löytyvän. Toisaalta ei ole välttämättä juuri avoimen työpaikan vaatimaa osaamista. Esimerkiksi pelialalla tarvittaisiin tekijöitä, mutta kaikista ei ole juuri niihin tehtäviin, Puranen sanoo.

Turun ammattikorkeakoulun koulutus- ja tutkimuspäällikkö Janne Roslöf myöntää, että vastavalmistuneiden voi olla vaikea löytää töitä lähiaikoina.

– Microsoftin Salon yksikön alasajo tulee vaikuttamaan ainakin lyhyellä tähtäimellä. Tuleva talvikausi on varmasti hankala myös valmistuneille.

Opiskeilijoita kannustetaan yrittäjyyteen

Koulutus- ja tutkimuspäällikkö Janne Roslöf muistuttaa, että ICT-ala on hyvin kansainvälistä. Hän kannustaakin opiskelijoita lähtemään entistä rohkeammin maailmalle vaihtoon.

– Meillä on kattava kansainvälisten kumppanien verkosto Euroopassa ja kauempana. Mielelläni näkisin nuorten tarttuvan enemmänkin näihin mahdollisuuksiin. Esimerkiksi harjoittelujaksoja voi suorittaa myös ulkomailla.

– Toisaalta meillä voi suorittaa ICT-alan insinöörin tutkinnon kokonaan myös englanniksi. Lisäksi suomenkieliset opiskelijat työskentelevät paljon kansainvälisten opiskelijoiden kanssa. Uskon, että meidän opiskelijoillamme on hyvät valmiudet kansainväliseen työskentelyyn.

Roslöf kertoo, että opiskelijoita kannustetaan myös harkitsemaan yrittäjyyttä.

– Esimerkiksi peliala on tyypillinen ICT-alan sektori, jolle on syntynyt opiskelijayrittäjyyttä. Osalle voisi löytyä oma polkunsa sieltäkin.

– Ajat myös muuttuvat nopeasti. Toivotaan, että ICT-ala ja koko Suomi lähtevät taas jo kohta hyvään nousuun, Janne Roslöf summaa.

Virolaisyritysten ICT-alan rekrytointitilaisuudet järjestetään Turussa (6.10.), Tampereella (7.10.) ja Helsingissä (8.10.). Lisätietoa TE-toimistojen sivuilta (siirryt toiseen palveluun).