FK:n Kauppi hallintarekisteristä: Uudistus parantaa osakeomistusten julkisuutta

Hallitus on uudistamassa kiisteltyä hallintarekisterilakia. Jo vuosia vatvottu uudistus on saanut kritiikkiä etenkin siitä, että sen on epäilty helpottavan pörssiomistusten piilottamista ulkomaisten hallintarekisterien taakse. Ylen haastattelussa Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi vakuuttelee, että tuleva automaattinen tietojenvaihto ja Suomeen luotava julkisuusrekisteri pitävät kyllä yleisön, median, verottajan ja poliisin ajantasalla.

talous
Piia-Noora Kauppi

Nykyisin ainoana arvopaperikeskuksena Suomessa toimii belgialaisen Euroclear-konsernin tytärtyhtiö arvo-osuustilien kautta.

– Suomi on poikkeus, jossa monopoli on olemassa. Tämä arvopaperiasetus, jota ollaan tekemässä Suomeen, koskee jo muita eli muualla hallintarekisterit ovat mahdollisia, sanoo toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi Finanssialan keskusliitosta Ylen tv-uutisten haastattelussa.

Kaupin mukaan hallintarekisterin avaaminen kilpailulle hyödyttäisi pörssiyrityksiä, sijoittajia ja palveluja tarjoavia pankkeja.

Omistusten julkisuuden varmistamiseksi kehitteillä on julkisuusrekisteri.

Julkisuusrekisteri auttaisi yleisöä, mediaa, poliisia ja verottajaa seuraamaan omistuksia ja Kaupin mukaan jopa paljon nykyistä paremmin. Pulmaksi vain jää se, että ulkomaisia toimijoita ei voi pakottaa liittymään suomalaiseen järjestelmään.

– Valitettavasti patentti- ja rekisterihallituksen julkisuusrekisteriin ei voida pakottaa ulkomaisia palveluntarjoajia liittymään eli se tulee koskemaan vain Suomessa toimivia pankkeja, jotka haluavat ylläpitää näitä hallintarekistereitä.

Verottajan avuksi rientää puolestaan EU:n tietojenvaihtouudistus.

– Poliisin ja verottajan tietojenvaihto paranee vuonna 2017. Silloin siirrytään automaattiseen tietojenvaihtoon eli tietojen saanti muista hallintarekistereistä paranee, Kauppi kertoo.