Sunisen kultasepänliikkeestä varastettu arvosaalis edelleen kateissa

Poliisi ei ole tavoittanut elokuussa lappeenrantalaisesta kultasepänliikkeestä varastettua satojen tuhansien eurojen arvoista kello- ja korusaalista eikä murron tekijöitä. Jäljet johtavat ulkomaille.

kello- ja kultasepänliikkeet
Kultasepänliike Sunisen myymälä
Yle

Elokuussa lappeenrantalaisesta kultasepänliikkeestä varastetut kellot ja kultaesineet ovat edelleen kateissa. Poliisi ei myöskään ole tavoittanut tekijöitä, joiden jäljet johtavat ulkomaille.

Lappeenrannan Oleksilla sijaitsevaan Sunisen kello- ja kultasepänliikkeeseen murtauduttiin elokuun 12. ja 13. päivän välisenä yönä liikkeen takaoven kautta. Mukanaan varkaat veivät arvokelloja ja kalliita kultaesineitä yhteensä satojen tuhansien eurojen arvosta.

Juttua tutkivan keskusrikospoliisin mukaan kyseessä on harvinaisen suuri rikos. Sen selvittäminen jatkuu eri tutkintahaaroja pitkin.

KRP muun muassa selvittää yhteyttä Sunisen murron ja kaksi viikkoa aikaisemmin Suomen Kultakello Oy:n myymälään tehdyn murtoyrityksen välillä. Molemmista tapauksista on olemassa valvontakamerakuvaa.

KRP kaipaa lisää yleisövihjeitä

– Ihmisten liikkeistä ja havainnoista Oleksilla elokuun 12. ja 13 päivän välisenä yönä on tullut yllättävän vähän vihjeitä, kertoo rikosylikonstaapeli Kimmo Himanen keskusrikospoliisista.

KRP:n lisäksi yleisö voi ilmoittaa havainnoistaan myös paikallispoliisille.