Susien ulosteista saadaan tietoa reviireistä ja laumoista – Näytteiden keräys aloitettu

Ensimmäiset tutkimusta varten kerätyt suden ulosteet ovat tutkittavana. Tarkoituksena on saada ulosteista tietoa susien reviireistä ja laumoista. Ulosteita kerätään talteen vielä tammikuuhun asti.

luonto
susi silmät
Yle

Susien ulosteiden keräys tutkimusta varten on käynnistynyt Pohjois-Karjalassa. Luonnonvarakeskus ja Suomen riistakeskus keräävät eri puolilta Suomea tietoa susiyksilöistä ulosteesta tehtävillä DNA-analyyseillä.

Näytteitä kerätään kahdeksalla alueella, joista yksi on Tohmajärven seutu, johon kuuluu alueita Tohmajärven lisäksi Kiteeltä, Tuupovaarasta ja Ilomantsista. Alueella liikkuu mahdollisesti kaksi susilaumaa.

– Ensimmäinen kuuden näytteen erä on lähetetty tutkittavaksi. Jonkun verran näytteitä on pakkasessa lähetystä odottamassa, keräysvastaava Jukka Kolehmainen kertoo.

Kolehmaisen mukaan näytteitä on vaikea löytää sulan maan aikaan. Keräystahti kiihtynee hirvenmetsästyksen vilkastumisen myötä.

Tavoitteena 70 näytettä

Ensimmäisiä tuloksia näytteistä saadaan väliraportissa joulukuun puolivälissä, keräysaikaa on jatkettu tammikuulle saakka.

– Pyysimme lisäaikaa näytteiden keräämiselle, koska keräystavoite ei olisi onnistunut marraskuun alkuun mennessä, mikä oli alkuperäinen aikataulu, keräysvastaava Jukka Kolehmainen sanoo.

Pyysimme lisäaikaa näytteiden keräämiselle.

Jukka Kolehmainen

Jos näytteitä saadaan kerättyä riittävästi, DNA-tiedoilla on mahdollista saada tarkempaa tietoa muun muassa alueen susireviireistä, laumojen määrästä ja niihin kuuluvista yksilöistä. Tohmajärven alueelta tavoitteena on saada kerättyä 70 suden ulostenäytettä.

Saatujen tietojen pohjalta on tarkoitus tehdä kaikille avoin karttapalvelu, josta susien yksilötietoja voi käydä katsomassa. Sivustolle on tarkoitus laittaa esimerkiksi suden sukupuoli ja näytteen keräyspäivä.