Nalliaisesta ei ole näkynyt nenänpäätäkään

Kuopion keskustasta elokuussa kadonneesta veistoksesta ei ole tullut Kuopion taidemuseolle yhtään vihjettä.

kuvanveisto
Nalliainen
Antti Karhunen / Yle

Kuopion keskustasta elokuussa viety Nalliaiseksi nimetty patsas on edelleen kateissa. Kuopion taidemuseo ei ole saanut menninkäistä muistuttavasta pienestä veistoksesta mitään vinkkejä. Myöskään poliisilla ei ole tietoa Nalliaisen kohtalosta.

Museon intendentti Marianna Huttunen kertoo ihmisten kyselleen paljon Nalliaisesta katoamisen jälkeen.

– Kuopiolaiset kaipaavat sitä ja ovat osoittaneet empatiaa ja sympatiaa, Huttunen sanoo.

Kuopion torin lähistölle penkkiin kiinnitetty Nalliainen kuului osaksi kuvanveistäjä Pekka Kauhasen veistoskokonaisuutta. Kävelykeskustan teoskokonaisuuteen kuuluu yhteensä seitsemän patsasta.

Uuden veistoksen teettämistä todennäköisesti harkitaan, jos alkuperäistä Nalliaista ei saada takaisin, intendentti Huttunen sanoo.

– Uusi Nalliainen pitää varmaankin hitsata kiinni niin, ettei sitä saa kuin jollakin laikalla irti.