Sanila-Aikio: Olen käytettävissä puheenjohtajaksi

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio sanoo, että hän on käytettävissä puheenjohtajaksi myös ensi kaudella. Sanila-Aikio odotti saamelaiskäräjävaalien äänestysaktiivisuuden nousevan vieläkin korkeammalle kuin mitä sunnuntaina tapahtui.

Suomen saamelaiskäräjät
Tiina Sanila-Aikio
Pirita Näkkäläjärvi / Yle

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio sanoo, että hän on käytettävissä puheenjohtajaksi myös ensi kaudella. Kolttasaamelainen Sanila-Aikio sai saamelaiskäräjien vaaleissa toiseksi eniten ääniä, eli 190. Eniten ääniä sai inarilainen Anu Avaskari, joka keräsi yli 200 ääntä sunnuntain vaaleissa.

Tiina Sanila-Aikio odotti vaalien äänestysaktiivisuuden nousevan selvästi viime vaaleista, koska Korkein hallinto-oikeus päätti juuri ennen vaaleja hyväksyä lähes sata uutta henkilöä äänestäjiksi.

Äänestysprosentti nousi kuitenkin vain pari prosenttiyksikköä. Saamelaiskäräjävaalien äänioikeutetuista äänesti hieman yli 51 prosenttia.

Sanila-Aikion mukaan saamelaiskäräjien toimintakausi on ollut raskas, koska valtio on antanut vain vähän vaikutusvaltaa saamelaisille. Hän ennustaa myös vuodenvaihteessa alkavasta uudesta toimintakaudesta vaikeaa.