Jääkö 2 400 tuulivoimalaa rakentamatta? Tukijärjestelmä täynnä

Lukuisat tuulivoimahankkeet ovat jäämässä nykyisen tukijärjestelmän ulkopuolelle. Nyt tuulivoimaan sijoittaneet odottavat, mikä on hallituksen uusi tukipolitiikka. Tilannetta ei helpota se, että monessa kunnassa tuulivoima herättää kiivasta vastustusta.

Kotimaa
Tuulivoimahankkeet -infografiikka
Stina Tuominen / Yle

Ruotsalaisella OX2:lla on useita hankkeita vireillä Suomessa. Yhtiö on suunnitellut päijäthämäläiseen Sysmän kuntaan kuutta tuulivoimalaa, mutta paikallisten ja kesäasukkaiden vastustus on ollut kova. Keskeneräinen hanke ei myöskään ehtinyt nykyisen tukijärjestelmän piiriin. Uudesta tukijärjestelmästä ei ole vielä tietoa.

– Nykyisillä sähkönhinnoilla mikään uusi investointi sähköntuotantoon ei ole kannattavaa. Tämän kokoluokan investointi vaatii taloudellista kannattavuutta, joka saadaan joko sähkön markkinahinnan nousun kautta tai tuotantotukien avulla, sanoo OX2:n maajohtaja Teemu Loikkanen.

Loikkasen mukaan yhtiö jatkaa suunnittelua. Hanke tulee uudelleen kuntalaisten nähtäville vielä tämän vuoden aikana. Kuntalaisia on jonkin verran kuultu. Yhden tuulivoimalan paikkaa on palautteen perusteella muutettu lähemmäs muita. Investointipäätös saa kuitenkin vielä odottaa.

– Odotetaan ja katsotaan minkälaiset keinot uusi hallitus ottaa käyttöön uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseksi, sanoo Loikkanen.

240 tuulivoimahanketta jäämässä tukijärjestelmän ulkopuolelle

Kun hallitus linjasi viime keväänä, että tuulivoimatukia leikataan, alkoi energiaviraston kiintiöjärjestelmään ennennäkemätön ryntäys. Hallituksella oli aikomus pudottaa tukijärjestelmän piiriin pääsevien tuulivoima-hankkeiden määrää 2500 MVA:sta (megavolttiampeeri) 2000 MVA:han.

Leikkausta ei ehditty toteuttaa, sillä pian hallitusohjelman kirjauksen jälkeen kiintiöitä oli hakemassa niin paljon tuulivoimahankkeita, että 2500 MVA:n kiintiö oli täynnä. Tuulivoimaloina 2500 MVA tarkoittaa noin 700 tuulivoimalaa.

– Kaikille tuli yllätyksenä kuinka paljon niitä hankkeita olikin pöytälaatikossa, jotka pystyivät jättämään kiintiöhakemuksen, sanoo Suomen tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.

Kaikille tuli yllätyksenä kuinka paljon niitä hankkeita olikin pöytälaatikossa.

Suomessa on vireillä lukuisia hankkeita, jotka eivät ole ehtineet aietta pidemmälle. Lupaprosessit mahdollisine valituksineen vievät kauan. Tukijärjestelmään pystyy hakemaan vain, jos hankkeella on rakennuslupa ja verkkoliityntäsopimus.

Tuulivoimayhdistyksen laskelmien mukaan arviolta 300:sta vireillä olevasta maatuulivoimahankkeesta 60 on pääsemässä nykyisen syöttötariffin piiriin. Noin 240 jäi nuolemaan näppejään. Se tarkoittaa 2 400 tuulivoimalaa. Sillä määrällä tuottaisi 8 miljoonalle kerrostalokaksiolle sähköt.

Apua, miten karut luvut.

Anni Mikkonen

– Apua, miten karut luvut, sanoo tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.

– Toki koko ajan on ollut selvää, etteivät kaikki suunnitteilla olevat hankkeet mahdu syöttötariffin piiriin. Haaste tulee nyt siitä, ettei tällä hetkellä ole tiedossa kuinka rakentamista päästään jatkamaan nykyisen tariffin jälkeen.

Investoinnit jäihin

Monet tuulivoimaan sijoittaneet nyt odottavat mikä on hallituksen uusi tukipolitiikka. Useat investoinnit ovat jäissä.

– Nyt on paljon niitä, jotka ovat panneet kaavoituksen seis, päättäneet yva-selvitykset tähän ja jättäneet homman sikseen, sanoo Mikkonen.

Osa toimijoista jatkaa hankkeidensa eteenpäin vientiä ja odottaa rauhassa, mitä hallituksen kirjaus uudesta tukimekanismista käytännössä tarkoittaa.

Mikkonen ei usko, että syöttötariffi olisi houkutellut allalle paljon onnen onkijoita.

– Useimmat hanketoimijat ovat ammattitaitoisia ja hoitavat hankekehityksen huolellisesti. Toki on myönnettävä, että mukana on ollut myös niitä, jotka eivät ole hoitaneet asioita ammattimaisesti. Räikein esimerkki on yritys, jossa tekijä sai tuomionkin houkutellessaan katteettomasti sijoittajia mukaan, sanoo Mikkonen.

Mikkonen kuitenkin muistuttaa, ettei tuulivoimaa kukaan halua tappiolla tuottaa.

– Kyllähän yritykset ja sijoittajat laittavat rahansa muualle, jos ne eivät saa tuulivoimasta tuottoa, sanoo Mikkonen.

Tuulivoiman tulevaisuus on auki – ministeriöllä tavoite on selvä

Hallituksen tavoitteena on lisätä uusiutuvaa energian osuutta yli 50 prosenttiin vuoteen 2020 luvulla. Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Anja Liukko pitää itsestään selvänä, että osa siitä on tuulivoimaa.

– Tuulivoimaa pitää rakentaa Suomeen lisää. Se on ihan fakta. Sitten tarvitaan muutakin uusiutuvaa energiaa, aurinkoa, biomassaa jne. Ei näitä hallituksen tavoitteita ilman tuulivoimaa pysty saavuttamaan, sanoo Liukko.

Tuulivoimaa pitää rakentaa Suomeen lisää. Se on ihan fakta.

Anja Liukko

Työ- ja elinkeinoministeriö on perustamassa työryhmää selvittämään millainen uusiutuvan energian uusi tukijärjestelmä pitäisi olla. Monet pitävät nykyistä järjestelmää liian kalliina. Sähkön hinta on niin alhaalla, että tuulivoiman tuotantotuki on tullut veronmaksajille kalliiksi.

Selvitettävänä on kolme mallia. Yksi malli muistuttaa nykyistä mallia, jossa tuotantotukea maksetaan tuotetun sähkön määrän mukaan jälkikäteen, toinen on Ruotsin mallin mukainen vihreät sertifikaatit, jossa suurilla energiakuluttajilla on velvollisuus kattaa osa kulutuksestaan uusiutuvalla energialla ja kolmas malli on investointituki.

Oli tukimuoto mikä tahansa Anja Liukko on varma, että tuulivoima-alan kehitys ei tyssähdä tähän.

– Tuulivoimalla on tulevaisuus Suomessa. Fossiilisissa polttoaineilla ei ole, sanoo Liukko.

Työryhmä on aloittamassa työnsä ensi kuun aikana ja tavoitteena on saada hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 alussa. Siihen saakka tuulivoimayhtiöt saavat odottaa. Sitä he ovat lupaprosesseissaan tottuneet tekemään. Työ- ja elinkeinoministeriökin toimii oman byrokratiansa mukaan.

– Sitä tässä nyt valmistellaan, työryhmän asettamisen valmistelua, sanoo Anja Liukko.