Orpo Ruotsin päätöksestä: "Tämä on hyvä uutinen"

Sisäministeri Petteri Orpo sanoo Suomen saaneen vahvistuksen sille, että Ruotsi tiukentaa ulkomaalaisvalvontaa. Lähtöoletus on, että Ruotsin päätös vähentää Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrää jonkin verran, hän kertoo.

Ulkomaat
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) 11. syyskuuta.
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) 11. syyskuuta. Vesa Moilanen / Lehtikuva

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) toteaa Yle Uutisille olevansa tyytyväinen ruotsalaisviranomaisten päätökseen tiukentaa ulkomaalaisvalvontaa Ruotsissa.

– Tämä on hyvä uutinen, hän sanoo.

Ruotsin poliisin on kerrottu ryhtyvän vaatimaan maahan tulevilta pakolaisilta ja siirtolaisilta turvapaikka-anomuksia. Ilman anomusta heillä ei olisi perustetta maassa oloon.

Näin tulijat eivät voisi jatkaa matkaa hakemaan turvapaikkaa toisesta maasta, kuten Suomesta tai Norjasta.

Orpo kertoo Ylelle, että Suomen poliisista on oltu yhteydessä Ruotsin poliisiin ja sille, että Ruotsi todella tiukentaa ulkomaalaisvalvontaa, erityisesti Malmön ja Tukholman alueilla, on saatu vahvistus.

Hänen mukaansa lähtöoletus on, että Ruotsin päätös vähentää Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrää jonkin verran. Tämä kuitenkin riippuu siitä, kuinka tehokasta tuo ulkomaalaisvalvonta on, hän huomauttaa.

– Olen tyytyväinen Ruotsin päätökseen. Uskon todella sen, että on meidän viranomaistemme ja ministerien käymien keskustelujen ansiota, että tässä löytyy tällaista yhdessä tekemistä, Orpo sanoo ja jatkaa:

– Minusta asia on sellainen, että se täytyy ratkoa nimenomaan Pohjoismaiden välillä yhdessä, meillä kuitenkin on sama intressi saada nämä asiat järjestykseen. [Silloin] päästään siihen tilanteeseen, että me voidaan kontrolloidusti omilla ehdoillamme auttaa nimenomaan niitä ihmisiä, jotka ovat suurimman avun tarpeessa.

"Tilanne ei ole kestävä"

Orpo toteaa, että Suomessa turvapaikanhakijoiden rekisteröimätön maassa liikkuminen on saatu Tornion järjestelykeskuksen ansiosta "järjestykseen ja kontrolliin".

Tietenkin pitää tarkkailla, hakevatko nämä ihmiset uusia reittejä, ja reagoida sitten sen mukaisesti.

Petteri Orpo

Hän tähdentää kuitenkin, että turvapaikanhakijat olisi saatava rekisteröitymään nykyistä aiemmin eikä "vain kulkemaan EU-maiden halki".

– Silloin meillä olisi mahdollisuus saada tilanne kontrolliin ja turvapaikanhakijoiden vapaa kulkeminen järjestykseen.

Orpo sanoo Suomen seuraavan koko ajan, miten Ruotsin päätös mahdollisesti vaikuttaa Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrään.

– Nämä meidän toimenpiteemme ovat siinä mielessä onnistuneet, että laiva- ja lentoyhtiöt eivät voi ottaa matkustajiksi paperittomia – sellaisia henkilöitä, joilla matkustusasiakirjat eivät ole kunnossa. Siksi tämä liikenne on ohjautunut Tornion kautta, hän toteaa.

– Siinä mielessä tilanne on selkeä. Tietenkin pitää sitten tarkkailla, hakevatko nämä ihmiset uusia reittejä, ja reagoida sitten sen mukaisesti. Edelleenkin on niin, että laillisia reittejä [pitkin] on mahdollista saapua Suomeen, mutta tilanne, jossa ihmiset kulkevat rekisteröimättä halki Euroopan, se ei ole kestävä.