If siirtää taas työpaikkoja Turkuun – yt-neuvotteluissa katoaa noin 90 työpaikkaa

Viime syksynä If keskitti henkilöasiakkaidensa asiakaspalvelijoita Turkuun ja sulki konttoreita eri puolella Suomea. Nyt If siirtää samaan tapaan yrityspuolen myyntiä ja asiakaspalvelijoita Turkuun.

talous
if-vakuutusyhtiön logo toimistokonttorissa.
Yle

Sampo-konserniin kuuluva vakuutusyhtiö If vähentää väkeä. Pariasataa työntekijää koskevissa yt-neuvotteluissa luovutaan yhtiön arvion mukaan enintään 89 työpaikasta. Neuvottelut pyritään saamaan yhtiön mukaan päätökseen ilman irtisanomisia.

Yt-neuvottelut ovat eräänlainen jatkumo viime vuoden lopulla käydylle edelliselle kierrokselle. Tuolloin suljettiin 11 konttoria eri puolilla Suomea ja vähennettiin 122 työntekijää muun muassa asiakaspalvelutehtävistä Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella. Henkilöasiakkaiden asiakaspalvelua keskitettiin Turkuun isoon keskukseen. Tuolloin henkilöstö järjesti ulosmarsseja konttoreista.

Nyt kyse on samanlaisesta keskittämisestä, mutta tällä kertaa neuvotellaan suurimmaksi osaksi yrityspuolen työntekijöiden kanssa työpaikkojen siirtämiseksi Turkuun.

Suomen työllisyystilanne on jo riittävän vaikea.

Liisa Halme

Pääluottamusmies Liisa Halme arvostelee Ifiä ahneudesta. Tiedotteessa Halme nostaa esiin Ifin puolivuotistuloksen, joka oli yli 500 miljoonaa euroa ennen veroja.

– Suomen työllisyystilanne on jo riittävän vaikea. Loistavasti menestyvien yhtiöiden ei tarvitse enää yhtään lisätä työttömien määrää, pääluottamusmies kommentoi.

Kone korvaa ihmisosaajia

If perustelee henkilöstönsä karsimista automaatiolla ja sillä, että asiointia on siirtynyt internetiin ja puhelinpalveluihin.

Vakuutusyhtiössä työskenteli kesäkuun lopun tietojen mukaan reilut 1 700 henkeä. Toimitusjohtaja Timo Vuorisen mukaan henkilöstömäärä on pysynyt vakaana, sillä Turkuun on syntynyt uusia työpaikkoja sitä mukaa, kun asuinpaikkakunnalleen jäämisen valinneista työntekijöistä on luovuttu.

Väenvähennykset olisi toimitusjohtaja Vuorisen mukaan tarkoitus hoitaa eläköitymisillä ja vapaaehtoisilla tukipaketeilla, joihin hänen mukaansa tartuttiin hanakasti myös edellisellä yt-kierroksella.