Pihlajanmarjakato hämmästyttää – Viime syksyn jättisato vei mehut puista

Moni on tänä syksynä hämmästellyt pihan pihlajoiden vähäisiä marjoja. Vuosi sitten samojen puiden oksat notkuivat täyteläisistä marjatertuista mutta nyt marja on turhaan etsinyt kaveriaan.

luonto
Pihlaja
Tänä vuonna ei pihlajan oksat ole notkuneet marjojen painosta.Petri Vironen / Yle

Pihlajanmarjojen vähäisyys on monin paikoin hämmästyttänyt tänä syksynä. Vuosi sitten oksat notkuivat marjoista, mutta nyt oksilla ei ole kuin korkeintaan murto-osa vuoden takaisesta sadosta.

– Tämä vuosi on erinomaisen heikko pihlajanmarjojen sadon kannalta. Lähinnä ne on yksittäisiä puita joissa voi olla yksittäisiä kiloja marjoja, toteaa Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Kauko Salo.

Tänä vuonna puhutaan vain yksittäisistä miljoonista kiloista koko maassa

Kauko Salo

– Olen päätynyt sellaiseen lukuun, että pihlajanmarjasato oli viime vuonna koko maassa 20 miljoonaa kiloa, ja keskiarvotkin on 10 miljoonaan kilon nurkilla. Tänä vuonna puhutaan vain yksittäisistä miljoonista kiloista koko maassa, arvioi Salo.

Tämän vuotisen sadon, tai sen puutteen, selittää viime vuoden jättisato, mistä puut ovat palautuneet tämän vuoden.

– Viime vuosi oli niin kova ponnistus pihlajille, että se vaati paljon energiaa, ja pihlaja otti tänä vuonna happea. Se tarkoittaa sitä, että se kerää energiavaroja, kertoo Salo.

– Kukka-aiheitakin syntyi viime kesänä vähän, mikä liittyy myös tähän energiataseeseen.

Ensi kesän osalta Salo odottaa jälleen parempaa satoa.

– Täytyy muistaa ettei se mene niin, että kun tänä vuonna oli erittäin heikko satovuosi, niin ensi kesänä olisi erittäin hyvä. Se voi olla normaali tai ainakin tämän vuotista parempi.

Viime vuosi oli niin kova ponnistus pihlajille, että se vaati paljon energiaa

Kauko Salo

Paikoin pihlajissa on nähty myös pihlajanmustamarja-sienitaudin tummentamia marjoja mutta taudilla ei ole tekemistä marjojen vähäiseen määrään.

– Siinä on itse asiassa tämä meidän hieman erikoisempi kesäkausi syynä. Tuollainen sopiva viileänkostea ilmanala, mikä nyt tänä kesänä oli vallalla, on suosinut tiettyjä sieniryhmiä ja -tauteja.