Pohjoisen keskustapiireillä erilainen näkemys sote-alueista: Peräpohjolalle kelpaisi Oulu, Lapille vain Rovaniemi

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on kiihtymässä hallituksen lupaaman lokakuun määräajan edellä. Puolueet vääntävät nyt siitä, montako sote-aluetta Suomi saa ja millä puolueella on alueilla johtoasema. Pohjoisen osalta ei tälle valtapelille ole tarvetta, sillä mikään ei uhkaa keskustan valta-asemaa.

Kotimaa
Sote kirjaimet
Yle

Ylen tekemien laskelmien mukaan keskusta olisi pohjoisessa sote-alueen suurin puolue riippumatta siitä, muodostetaanko sote-alue Oulun yliopistosairaalan ympärille vai yhdistämällä Lapin maakunnassa sijaitsevat Länsi-Pohjan ja Lapin sairaanhoitopiirit.

Kumpikaan keskustan pohjoisen piireistä, Peräpohjola tai Lappi, ei ole ottanut kantaa sote-alueiden kokoon tai määrään.

Peräpohjolan piirin puheenjohtaja Pekka Pelttarin mukaan tärkein lähtökohta on palveluiden turvaaminen lähialueella. Pelttari muistuttaa, että Länsi-Pohjan alueella on tärkeää pysyä yhtenäisenä, jotta keskussairaalan palvelut saadaan säilytettyä Kemissä. Erityisesti Ylitorniolla ja Tervolassa voi olla kiinnostusta katsella Rovaniemen suuntaan sillä silmällä.

Pelttarin mukaan Oulun Erva-alueen ympärille muodostettava sote-alue saa piirissä sitä enemmän suosiota, mitä etelämmäksi, ja samalla lähemmäksi Oulua, tullaan.

Rovaniemi luontevin Lapin piirille

Keskustan Lapin piirissä ei viiden alueen sote-mallille lämmetä. Piirin puheenjohtaja Markus Lohen mukaan kaikissa realistisissa malleissa Lappi muodostaa yhtenäisen itsehallintoalueen.

Tekeillä olevassa uudistuksessa sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi samaan pakettiin niputetaan myös maakuntaliiton tehtäviä. Markus Lohen mukaan on Lapin liiton alue on luontevin sote-alue.

Kuntia kuullaan sote-uudistuksen valmisteluvaiheessa, mutta lailla säädetään lopulta mihin sote-alueeseen kunta kuuluu.