1. yle.fi
  2. Uutiset

Poliisi selvitti rikossarjan Kemissä – satoja varastettuja esineitä palautuu kauppoihin

Kemin poliisi on selvittänyt rikossarjan, jossa kolmen miehen epäillään varastaneen useista kauppaliikkeistä suuren määrän omaisuutta.

omaisuusrikokset
Kemin poliisin löytämiä varastettuja esineitä.
Poliisi

Kemin poliisi on selvittänyt rikossarjan, jossa miesjoukon epäillään varastaneen useista kauppaliikkeistä omaisuutta.

Miehet yrittivät viedä matkakassillisen tavaraa Kemin Prismasta perjantaina, mutta joutuivat hylkäämään kassin vartijan puuttuessa tapahtumiin. Poliisi löysi paikalta karanneet miehet oman toimintansa ansiosta. Miehet olivat aikeissa mennä myös toiseen kauppaliikkeeseen ilmeisesti anastustarkoituksessa.

Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että kiinnijäämisen yhteydessä miehiltä löytyi runsaasti tavaraa, jotka on ilmoitettu anastetuiksi muista kaupoista Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Satoja varastettuja esineitä

Poliisi on viime päivinä käynyt läpi sadoittain miehiltä löytyneitä esineitä ja valtaosa varastetusta omaisuudesta on jo palautettu omistajilleen. Suuri osa esineistä on poliisin arvion mukaan edelleen myyntikuntoisia. Omaisuuden joukossa oli muun muassa satoja uistimia.

– Tutkijoille kuuluu kiitos, sillä he ovat tehneet valtavan työn selvittäessään, mistä kaikki omaisuus on peräisin, sanoo jutun tutkintaa johtava rikoskomisario Janne Koskela.

Kemin käräjäoikeus vangitsi kolme miestä epäiltynä useista varkauksista. Poliisista kerrotaan, että kokonaisuuden tutkinta on loppuvaiheessa ja se etenee aikanaan syyteharkintaan.

Lue seuraavaksi