Israelin ja palestiinalaisten väkivaltaisuudet kiihtyvät

Israel on yrittänyt hillitä tilannetta kieltämällä juutalaispoliitikkojen pääsyn Temppelivuorelle.

Ulkomaat
Israelin sotilaat pidättivät palestiinalaisen miehen joka oli heittänyt kiviä Beit Elissä, lähellä Ramallahin kaupunkia 7. lokakuuta.
Israelin sotilaat pidättivät palestiinalaisen miehen joka oli heittänyt kiviä Beit Elissä, lähellä Ramallahin kaupunkia 7. lokakuuta.Abbas Momani / AFP

Väkivaltaisuudet Israelissa ja Länsirannalla ovat kiihtyneet. Keskiviikkona ainakin kolmea ihmistä on puukotettu. Väkivaltaisuudet ovat levinneet Jerusalemista ja Länsirannalta, joissa neljä ihmistä on kuollut puukotuksissa ja ammuskeluissa viikon aikana.

Keskiviikkona palestiinalaisnainen puukotti israelilaismiestä Jerusalemissa. Israelin sotilasta puolestaan puukotettiin Kiriyat Gatissa, noin kymmenen kilometriä Ashkelonista itään.

Petah Tikvassa lähellä Tel Avivia palestiinalaismies puukotti israelilaista paikallisen ostoskeskuksen ulkopuolella.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on yrittänyt hillitä jänniteitä kieltämällä juutalaisten parlamenttiedustajien pääsyn Temppelivuorelle, joka on pyhä sekä juutalisille että muslimeille.

Lähteet: AFP, Reuters