Vaihtoehtohoidot saavat tiedemaailman kiihtymään – oikeita parannuskeinoja vai täyttä petosta?

Tampereen yliopisto nostaa kissan pöydälle ja järjestää seminaarin vaihtoehtoisista sekä täydentävistä hoitomenetelmistä. Aihe on kuuma peruna tiedemaailmassa ja saa dosentit kiihtymään. Osa asiantuntijoista pitää hoitoja täysin turhina, mutta toiset näkevät niissä mahdollisuuksia parempaan terveydenhuoltoon.

Kotimaa
Akupunktioneuloja korvalehdessä kiinni.
Akupunktioneuloja korvalehdessä.Pasi Takkunen/Yle

"Vuosia sitten olin kovan työpaineen alla. Kaipasin ulkopuolista apua ja menin psykiatrin puheille. Viidentoista minuutin vastaanottoajalla hän kirjoitti minulle lääkereseptin: kolme erilaista pilleriä aamuun, päivään ja iltaan.

En olisi halunnut lääkkeitä vaan keskustelevaa apua. Psykiatri kuitenkin sanoi minulle, että en voi mennä terapiaan ennen kuin olen syönyt lääkkeitä kolmen kuukauden ajan.

Kun kävelin ulos vastaanotolta, ajattelin, että suomalaisessa terveydenhuoltosysteemissä on jotain pahasti vialla, kun asiakasta ei kuunnella. Koska en saanut viralliselta puolelta apua, hakeuduin vaihtoehtoisten menetelmien puolelle, eikä minun koskaan tarvinnut syödä lääkkeitä.

Minua kuunneltiin ja hoidettiin kokonaisena ihmisenä. Tutkijan sielu minussa heräsi ja aloin selvittämään, millainen vaihtoehtoisten ja täydentävien hoitomenetelmien tilanne on Suomessa ja muualla maailmassa."

Näin Tampereen yliopiston terveyden edistämisen dosentti Pauliina Aarva muistelee vuosien takaista kokemustaan, joka käänsi hänen tutkijanuransa uusille raiteille. Päätös on vaatinut rohkeutta, sillä vaihtoehtoiset ja täydentävät hoitomuodot herättävät jyrkkää vastustusta länsimaiseen koululääketieteeseen nojaavassa tiedeyhteisössä.

Lähes kolmannes suomalaisista on kokeillut täydentäviä hoitomuotoja

Kansanterveyslaitoksen Terveys 2000 -tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan noin kymmenesosa suomalaisista on kokeillut vaihtoehtoisia ja täydentäviä hoitomuotoja, kuten lymfa- tai vyöhyketerapiaa, akupunktiota, naprapatiaa, kiropraktiikkaa, homeopatiaa tai kansanparantajaa. Jos hieronta lasketaan mukaan, vaihtoehtohoitoja on kokeillut lähes kolmannes suomalaisista.

Aihetta on tutkittu vain vähän Suomessa, mutta hieman tuoreempia lukuja täydentävien hoitojen käytöstä ilmenee Helsingin yliopiston psykologian dosentin Marjaana Lindemanin tutkimuksesta vuodelta 2009. Sen mukaan noin 28 prosenttia suomalaisista oli käyttänyt jotain täydentävää hoitoa edellisen vuoden aikana.

Tässä tutkimuksessa hoitomuotoja olivat muun muassa aromaterapia, shiatsu sekä vitamiinien ja hivenaineiden jättiannokset.

Sekavaa hoitokenttää on vaikea määritellä

Vaihtoehtoiset ja täydentävät hoitomuodot ovat laaja ja vaikeasti määriteltävissä oleva kenttä. Osalla hoitajista on virallinen koulutus ja ammattinimike, mutta monet ovat niin sanottuja villejä hoitajia.

On ikävä homma, että monissa yliopistoissa on ihan oikeasti harrastettu tämmöisiä uskomushoitoja ja levitetty taikauskoa. Minusta sellainen ei kuulu tiedeyliopistoon.

Markku Myllykangas, dosentti

Esimerkiksi kiropraktikoilla, naprapaateilla ja osteopaateilla on korkeakoulututkinto ja heidät on rekisteröity Valviran terveydenhuollon ammattihenkilöiden Terhikki-listaan.

Akupunktio on virallisesti hyväksytty hoitomuoto, kun sitä antaa lääkäri, vaikka sen juuret ovat perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä. Lymfaterapiasta on mahdollisuus saada Kela-korvausta sädehoidon tai laajan kirurgisen toimenpiteen jälkeen, jos hoidon antaa sairaanhoitaja.

Aarvan mielestä asiakkaiden turvaksi tarvittaisiin selkeä säätelyjärjestelmä, jotta heillä olisi mahdollisuus valittaa hoitovirheen sattuessa.

– Kaikilla hoitajilla pitäisi olla perustiedot ihmisen anatomiasta, fysiologiasta, psykologiasta ja terveydenhuoltojärjestelmän toiminnasta riippumatta siitä, tekevätkö he vaikka kalevalaista jäsenkorjausta tai jotain muuta keho ja mieli -hoitoa.

Keski-Euroopassa laaja ilmiö

Keski-Euroopassa on tuhansia lääkäreitä, jotka käyttävät länsimaisen lääketieteen hoitomenetelmien ohella täydentäviä hoitoja, kuten homeopatiaa. EU-komissionCambrella-selvityksen (siirryt toiseen palveluun)mukaan jäsenmaissa on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka käyttävät tavallista lääketiedettä täydentäviä hoitoja kroonisten vaivojen hoitoon.

Diabeetikot sekä sydän- ja verisuonitauteja sairastavat ovat kokeneet oireidensa lievittyvän sekä hyvinvointinsa ja toimintakykynsä parantuvan.

Pauliina Aarva, dosentti

Kun Suomen Lääkäriliitto tutki vuonna 2012 lääkärien mielipiteitä vaihtoehtohoidoista, saatiin tulokseksi, että 84 prosenttia lääkäreistä piti homeopatiaa tehottomana.

Myönteisimmin lääkärit suhtautuvat akupunktioon, kiropraktiikkaan ja lymfahierontaan. Näiden käyttöä voisi harkita noin 35 prosenttia vastanneista, mutta vain neljä prosenttia todella antoi akupunktiohoitoa. Kielteisintä lääkäreiden suhtautuminen oli henkiparannukseen ja ginsengjuureen, joiden käyttöä voisi harkita vain yksi prosentti vastanneista.

Suomessa tällaisista hoidoista käytetään usein nimitystä uskomushoidot, mutta kansainvälisesti aiheesta käytetään termiä "täydentävä ja vaihtoehtoinen lääketiede" (Complementary and Alternative Medicine, CAM). Euroopassa ja Yhdysvalloissa on useita yliopistoja, joissa aihetta tutkitaan.

Myös Maailman terveysjärjestö WHO on laatinut perinteisen lääketieteen strategian (siirryt toiseen palveluun) vuosille 2014-2023. Perinteisellä lääketieteellä tarkoitetaan kansanperinteisiin perustuvaa lääketiedettä, kuten kiinalaista lääketiedettä ja intialaista ayurvedaa. Strategian avulla pyritään selvittämään CAM-hoitomuotojen sekä perinteisen lääketieteen (Traditional Medicine, TM) asemaa jäsenmaissa.

Suomessa polarisoitunut aihe

Suomalaisissa yliopistoissa ei ole nähtävissä vastaavan tutkimuksen tulemista. Itä-Suomen yliopiston terveyssosiologian dosentilta Markku Myllykankaalta ei heru lainkaan ymmärrystä länsimaisen lääketieteen ulkopuolella oleville menetelmille.

On täysin epäeettistä rahastaa tällaisella hoitotapahtumavaikutuksella.

Markku Myllykangas, dosentti

– On ikävä homma, että monissa yliopistoissa on ihan oikeasti harrastettu tämmöisiä uskomushoitoja ja levitetty taikauskoa. Minusta sellainen ei kuulu tiedeyliopistoon.

Tampereen yliopisto on kuitenkin varovaisesti avaamassa keskustelua CAM-menetelmistä ja järjestää aiheesta seminaarin marraskuun alussa.

– Tämän alan ympärillä käytävä keskustelu on ollut aika lailla polarisoitunutta. Jotkut ovat hyvin innostuneita ja näkevät vaihtoehtoisen ja täydentävän lääketieteen keinoissa yleislääkkeen kaikkeen. Toiset taas katsovat tiukasti koululääketieteen näkökulmasta, eivätkä anna mitään arvoa tällaiselle. Kun yliopistomme lähtee mukaan tähän seminaariin, se asettuu tämän kaksinapaisuuden ulkopuolelle käymään rauhallista ja analyyttistä keskustelua, kertoo terveystieteiden yksikön johtaja, dosentti Juha Teperi.

Länsimaalaista lääketiedettä ei voi korvata

Terveyden edistämisen dosentti Pauliina Aarva painottaa, että lääketieteen ulkopuolella olevia hoitoja ei missään nimessä pidä käyttää lääketieteellisten menetelmien korvaamiseen vaan niiden täydentämiseen. Täydentävät hoidot voivat auttaa potilasta rentoutumaan, mikä saattaa edistää paranemista.

Suomessa on jämähdetty johonkin viisikymmentäluvun käsitykseen, että ulkopuolinen taho, kuten valtiovalta määrittelee, millaisia hoitoja ihminen saa käyttää.

Pauliina Aarva, dosentti

– Kroonisesti sairaat, kuten diabeetikot, syöpää sekä sydän- ja verisuonitauteja sairastavat ovat kokeneet oireidensa lievittyvän sekä hyvinvointinsa ja toimintakykynsä parantuvan, Aarva sanoo.

Täydentävillä hoidoilla ei voi parantaa syöpää tai diabetesta, mutta jotkut tutkimukset puoltavat Aarvan väitettä siitä, että potilaat kokevat olonsa kohentuvan hoitojen avulla.

Esimerkiksi vuonna 2014 julkaistun australialaistutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan valtaosa täydentäviä hoitomuotoja käyttäneistä diabeetikoista sekä sydän- ja verisuonitauteja sairastavista ilmoitti saaneensa lievitystä oireisiinsa. Tutkimukseen osallistui lähes kolme tuhatta henkilöä, joista lähes puolet kertoi käyttävänsä täydentäviä hoitoja.

Jonkin verran on myös tutkimustuloksia (siirryt toiseen palveluun) siitä, että täydentävät hoidot voivat auttaa syöpähoidoista aiheutuvien kipujen hallintaa.

Aarvan mukaan hoitotilanteella on suuri merkitys eli asiakas saa hoitajan aikaa ja läsnäoloa. Myllykankaan mukaan tämä on pelkkää lumevaikutusta.

– Puhutaan plasebovaikutuksesta. Kun ihminen menee lääkäriin tai uskomuslääkintäterapeutille, niin sillä on hoitotapahtumavaikutus, mutta se tepsii vain rajoitettuihin terveysongelmiin, erityisesti sellaisiin, joissa on psyyke mukana. Osaan ihmisistä se ei tepsi ollenkaan, ja yleensä vaikutus on heikko ja lyhytaikainen, Myllykangas sanoo.

Aarvan mielestä ihmiset eivät hakeutuisi täydentäviin hoitoihin, jos he eivät saisi niistä apua.

– Tämä on hassu ristiriita, että asiakkaiden ääni ei kuulu, vaan pienen kriittisen vähemmistön ääni kuuluu voimakkaana. Suomessa on jämähdetty johonkin viisikymmentäluvun käsitykseen, että ulkopuolinen taho, kuten valtiovalta määrittelee, millaisia hoitoja ihminen saa käyttää.

Miten ihmistä pitäisi tutkia?

Myllykankaan mukaan täydentävien hoitojen vaikutuksista ei ole näyttöä, eikä niiden tutkimukseen pitäisi käyttää enempää resursseja.

– Jos ihminen on oikeasti sairas, siihen tepsivät lääketieteelliset hoidot, jos nekään tepsivät. Ei ole mitään järkeä antaa semmoista kuvaa, että niiden päälle tarvittaisiin homeopatiaa tai reikiterapiaa. On täysin epäeettistä rahastaa tällaisella hoitotapahtumavaikutuksella.

Maailmalla on tehty kasapäin erilaisia terveyteen liittyviä tutkimuksia, joiden tulokset täydentävät tai kumoavat toisiaan. Tutkimusmetodit ja niiden lähtökohdat vaikuttavat tuloksiin ja jakavat asiantuntijoiden mielipiteitä. Lääketeollisuuden käyttämissä kliinisissä kaksoissokkotutkimuksissa voidaan selvittää kontrolloidusti esimerkiksi tietyn lääkkeen tai kirurgisen toimenpiteen tehokkuus.

Aarvan mukaan kliiniset testit eivät kuitenkaan sovi määrittämään potilaan omaa tunnetta hänen voinnistaan tai kipukokemuksistaan.

– Muilla tutkimusmenetelmillä, kuten väestötutkimuksilla ja laadullisilla tutkimuksilla on saatu tulokseksi kroonikkojen kokemaa oireiden lieventymistä. Kyse on siitä, otetaanko potilaan oma kokemus vakavasti vai määritelläänkö oireen lievittyminen kliinisesti eli lääkärin arvioimana.

Plasebolla merkittävä rooli myös länsimaisessa lääketieteessä

Aarvan ja Myllykankaan juupas-eipäs-väittely voisi jatkua loputtomiin, mutta yllättäen he ovat yhdestä asiasta samaa mieltä: myös länsimaisen lääketieteen hoitomenetelmissä on plasebo- eli lumevaikutusta.

Esimerkiksi lievän ja keskivaikean masennuksen kohdalla lääkityksen vaikuttavien aineiden teho on vain hiukan plasebovaikutusta suurempi. Myllykangas onkin kritisoinut sitä, miten hövelisti lääkärit kirjoittavat lääkereseptejä sekä arvostellut lääketeollisuuden edustajien ja lääkäreiden läheisiä sidoksia.

Lähes puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä.